Omissa opinnoissani yliopistolla tuli moneen kertaan esille se, kuinka meidän on tänä päivänä pystyttävä valmistamaan opiskelijoita siihen, että maailma muuttuu jatkuvasti. Tätä muutosta pitäisi oppia kestämään ja sen kanssa tulla toimeen. Maialma, jossa voisi turvallisin mielin kouluttaa itsensä yhdelle alalle ja tehdä niitä töitä yhden työnantajan leivissä koko työikänsä, on mennyttä ja tilalla on uudenlainen monimutkaisempi maailma. Yksilön on oltava valmis kouluttautumaan, lisäämään omaa osaamistaan ja muuntautumaan kulloistenkin muutosten mukana.
Yksilöltä tämä vaatii ennenkaikkea joustavuutta ja toisaalta myös hyvää itsetuntoa ja -tuntemusta. On luotettava vähän epävarmempaankin tulevaisuuteen ja osattava luovia uudessa ympäristössä. On osattava olla itseohjautuva ja taitava tiedon kerääjä ja muokkaaja.
Kun tätä kaikkea ajattelee, ei voi kuin pyöritellä päätään. Kun itse pidän turvallisuudesta ja pysyvyydestä, en ikävä kyllä ole lainkaan yllättynyt siitä, että niin moni voipahoin ja masentuu tällaisena aikana. Paineet ovat kovat eikä tukiverkosto useinkaan ole riittävää. En oikeasti tiedä, vaikka niillä luennoilla olen tunnollisesti istunutkin, miten nuorta ihmistä, joka jo on valmiiksi solmussa itsensä kanssa voisi valmistaa tällaiseen maailmaan kun itsekin olen ymmälläni tästä kaikesta. Mutta tämä lienee nyt ammatillista pohdintaa joka nyt menee aika pahasti ohi tämän blogin aiheen.
Mutta siis tulevaisuus pelottaa minua aina jos sitä alan oikeasti miettiä. En tiedä mihin tämä vuoristorata on menossa kun tuntuu, että vauhti vain kiihtyy kokoajan, mäet jyrkkenevät ja mutkat mutkistuvat. Olisin halunnut kaikesta köyhyydestä ja niukkuudesta huolimatta syntyä jo paljon aikaisemmin, ehkä 1800-luvulla. Silloin kaikki oli omalla tavallaan selkeämpää ja aikakin hitaampaa. Nyt yksilöltä vaaditaan enemmän samalla kun yhteisöllisyys on vähentynyt ja individualismi, kovat arvot (raha) ja monimutkaiset asiat ovat lisääntyneet.
Mutta olen itsekin tämän ajan lapsi ja toteutan osaltani sen kovia arvoja ja toimin niiden mukaan. En uskalla tai aina välitä mennä auttamaan vaikka näkisin jonkun makaavan maassa tai haluan saada työstäni enemmän rahaa, hermostun jos bussi on kymmenen minuuttia myöhässä jne. kevyitä esimerkkejä mainitakseni. Roikun mukana tässä kaikessa vaikka samalla haluaisin muuttaa kaiken suuntaa tai hypätä pois kyydistä. En tiedä miten tällaisen loistoristeilijän suuntaa voi ihminen muuttaa, edes iso joukko ihmisiä. Tuntuu kuin kaikki syöksyisi eteenpäin talouden tai jonkun suuren ja tuntemattoman mahdin sanelemana, mutta eiköhän sielläkin ole ajattelevia ihmisiä takana?
Itämaisissa perinteissä tätä muutoksen energiaa kutsutaan nimellä Kali, joka on kosminen voima ja hallitsee muutoksen lisäksi aikaa. Intialaisten perinteiden mukaisesti elämme tällä hetkellä Kali Yugaa (http://en.wikipedia.org/wiki/Kali_Yuga) eli hyvin pimeitä aikoja. Muutoksen voi maistaa ja tuntea hyvin selvästi. Aniharva on valmis tähän, ja mitä enemmän sitä vastustaa, sen varmempaa on, että Kali tuo lisää muutosta elämään. Paras mitä tälle voi, on elää sen mukana ja ymmärtää, että muutos on tarpeen jatkuvasti, muuten ihmisistä tulisi laiskoja (kuten ne itse asiassa jo ovat), eikä mitään koskaan tapahtuisi. Korkeimman tahto on kuitenkin, että sielut kehittyvät eteenpäin ja oppivat omista virheistään, ei se, että ne eläisivät jatkuvasti ns. "turvallista pysähtynyttä elämää". Kannattaa kysyä itseltään, jos oikeasti saisit olla vaikka edes kuukauden tekemättä yhtään mitään ja kaikki tuotaisiin kultavadilla suoraan nenän eteen, olisitko yhtään sen onnellisempi (koska et saisi tehdä itse mitään).
VastaaPoistaViitaten kommenttiisi siitä, että "kuin kaikki syöksyisi eteenpäin jonkun suuren mahdin sanelemana", suosittelen hieman tutustumaan aiheeseen, näinhän se todellisuudessakin menee. Kaikki maailman raha jota meillä on olemassa on velkaa, ts. ei ole olemassa mitään mihin raha pohjautuisi. Päättävissä asemissa olevat ovat muodostaneet omaan liittoumansa, joka tunnetaan vapaamuurareiden nimellä. He yhdessä päättävät mihin suuntaan maailmaa viedään, ja me vikisemme perässä. Vapaamuurareiden toiminnasta löydät lisätietoa vaikkapa http://yhdenlaki.wordpress.com/2009/03/09/negatiivinen-eliitti/ tuolta, kannattaa lukea ajatuksella läpi, ja kuunnella itseään sikälimikäli vihaisia tms. tunteita nousee pintaan, ja ajatella "mistä nämä ovat peräisin".
Henkinenkehitys on päivän sana, mutta kaikki vastustavat sitä juuri sen takia, että siinä aidosti pitää jotain tehdä itse, ei auta vain nukkua kotona ja toivoa että joku tekisi kaiken puolestamme. Resonanssinlain alaisuudessa kaikki muutokset tapahtuvat, jos iso joukko ihmisiä haluaa jotakin, se saa tahtonsa läpi väistämättä. En siis suosittele "roikkumaan mukana" vaan alkamaan aidosti ja oikeasti toimimaan ja tekemään jotain, ettei nämä pidä sinua pysähtyneenä paikallesi ja saaden uskomaan että kaikki on hyvin. Toivon valoisaa kevättä perheellesi, ja muutoksia elämään :)
Kiitos kommentistasi, se herätti paljon ajatuksia ja mietittävää vielä pitkäksi aikaa. Paljon riippuu musta siitä, mitä muutoksella tarkoitetaan. Sisäinen muutos, itsensä kehittäminen on tärkeää ja kuten sanoit, työlästä. Itse en sitä pelkää tai välttele, päinvastoin yritän kaikin tavoin sitä edistää ja varsinkin tässä elämäntilanteessa sille on ihanasti aikaakin. Ihmiset, jotka eivät pyri kehittämään itseään millään tavoin, ovat tietyllä tavalla mielestänikin saamattomia jos karrikoiden ilmaisen itseäni. Elämässä tärkeää on juuri oppia elämään sitä aina vain paremmin. Sitä kautta voi antaa toisillekin enemmän. Olen luonteeltani ihminen, joka etsii kaikesta aina kaikkea parennettavaa / heikkouksia joten ainakin yritän kehittää kaikkea ympärilläni itseni mukaan lukien varmasti jo raivostuttavankin paljon.
VastaaPoistaEn kuitenkaan tiedä, miksi olisin laiska tai jotenkin huono ihminen, jos vain haluaisin nauttia tästä kaikesta juuri tällaisena kuin se nyt on ja kokea maailman tuomat muutokset (huonosti sanottu) vähän hitaammassa tahdissa ennakoitavimmin. Haluan elää perheeni kanssa, kokea suruja ja iloja, pieniä arjen muutoksia ja oppia niistä. Uskon voivani kehittyä ihmisenä tällaisessa maailmassakin, ei se pysähtyneisyyttä olisi vaan vain rauhallisempaa tahtia ja selkeämpää todellisuutta. Pelkään isompia, globaalimpia muutoksia, jotka vaikuttavat tähän meidän pieneen elämäämme niin ratkaisevasti. Tämä on juuri sitä lintuketo ajattelua, jossa toivoo vain asuvansa jossain pumpulisessa paikassa keskellä ei-mitään jonne mikään ulkopuolinen ei pääsisi sotkemaan asioita liiaksi. Ihan puppuahan se on, mutta kyllä nyt mielestäni ulkopuoliset muutokset tapahtuvat jo liian nopeasti tässä ajassa.
Valta on tosiaan markkinoilla, kasvottomalla ja abstraktilla taholla ja siksi tulevaisuus tuntuukin niin pelottavalta. Kuinka sellaiseen voisi luottaa kun ei jaa sen arvoja tai toisaalta edes tiedä todellisia tavoitteita? Vapaamuurareihin olenkijn jonkin verran tutustunut, mutta täytynee tuo linkkikin katsastaa. Siinä on ehkä liikaa sellaista amerikkalaista salaliittoteoriahässäkkää jota en näin historioitsijana allekirjoita, mutta ainahan siitä voi jotain oppia.
Ajatuksesi siitä, että pitäisi alkaa toimia mukana roikkumisen sijaan on kyllä erittäin osuva. On niin helppoa vain inistä täällä netissä (kotona) kuinka huonosti asiat on. Mielestäni on kuitenkin todella vaikea löytää tahoa, jonka kautta alkaisi toimia. Niin rohkea ja aktiivinen en ole, että itse saisin koottua joukon ihmisiä ympärilleni, tarvitsisin jonkin valmiin yhteisön jonka ”riveissä” voisin alkaa toimia paremman tulevaisuuden puolesta. Muutaman järjestön kuten Attac ja greenpeace toimintaan olen tutustunut ja ollut jäsenenäkin jossain vaiheessa, mutta sytykettä en ole heidän toimintaansa saanut. Tätä täytyykin edelleen pohtia. Passiivisuudellani todella allekirjoitan tämän nykyisen suunnan.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista