Ensin voisin kertoa vaikka hieman meidän perheen kuulumisia. Meille on tullut uusi perheenjäsen, 12 viikkoa vanha landseer narttu Nella. Hänen myötä kotiimme on tullut vielä hieman lisää menoa ja meininkiä. Nella ja Junnu tulevat hyvin toimeen keskenään ja niillä näyttää monesti olevan tosi hauskoja leikkejä keskenään. Jos Nella inisee surullisesti, menee Junnu heti lohduttamaan koiraa ja jos taas Junnu itkee, haluaisi Nella nuolla Junnun naamaa. Aivan supersuloista on katsella, kuinka Junnu käy halaamassa Nellaa kesken leikin tai silittelee sitä todella nätisti. Mitään repimistä ei ole ollut vaan molemmat osaavat tosi hienosti kohdella toisiaan.
Äidille hieman harmaita hiuksia aiheuttavat taaperoiden leikit joissa Junnu purkaa ensin kaapista jotain tavaroita, esimerkinä nyt vaikkapa kenkiä,lattialle nakerreltavaksi. Jos Nella ei heti hoksaa tulla apajille, saattaa Junnu ojentaa näitä aarteita koiralle. Välillä tuntuu, että pentujen lelujen pitäminen erilliään on raskasta, mutta toisaalta, kun ei ole turhan bakteerikammoinen ja säilyttää leluja eri paikoissa, tästäkin on toistaiseksi vielä selvitty.
Netistä luin varoitteluja siitä kuinka taaperon ja koiranpennun yhteiselo on mahdoton yhtälö. Ihmiset pelotteli ja varoitteli pennun ostosta haaveilevia äitejä, mutta onneksi en uskonut näihin palstoihin vaan otimme rohkeasti koiran. Tähän asti kannustaisin kyllä jokaista, joka koiran oikeasti haluaa, ottamaan koiran taaperosta huolimatta. Niistä on toisilleen paljon seuraa ja iloakin. Helpommalla siinä ei vanhemmat taatusti pääse, mutta toisaalta milloin olisi parempi aika kouluttaa koiranpentua kuin kotona hoitovapaalla ollessa? Ja itse saa hyvää vaihtelua pojan hoitoon kun voi välillä keskittää ajatukset ihan toisaalle.
* * * * * * * * * * * * * *
Sitten hieman kuulumisia ruokarintamalta josta kirjoitin edellisessä postauksessani. Olen kovasti koettanut vältellä tuotteita, joissa on lisäaineita ja samalla olemme aloittaneet karppaamaan eli syömme vain vähän hiilihydraatteja. Lisäaineiden välttäminen on ollut helpompaa kuin uskoinkaan. KAikkein vaikeinta tuntuu minulle olevan karkeista ja kekseistä luopuminen. Tosiasiassa en näitä pysty kokonaan välttämään, olen aivan liian riippuvainen sokerista, mutta jos tavoitteeksi ottaisi näidin ihanuuksien vähentäminen. Olen ehkä luovuttaja, mutten enää tosiaan usko selviäväni ilman karkkeja.
Miehen kanssa ollaan karpattu nyt viikko ja yhtä ravintolaretkahdusta lukuunottamatta olen pysynyt hyvin valitsemallani tiellä. Vähän tosin alkaa jo tympiä kukkakaali ja kerma, mutta täytynee vain löytää muita reseptejä. Pastaa tekee välillä kamalasti mieli ja leipää hyvinkin usein, mutta itsekuri on tähän asti vielä ainakin ollut yllättävän hyvä. Karppaamiseen lähdettiin lähinnä jotta saataisiin tuota miehen mahaa pienenemään, mutta kyllä itsekin voisin parista raskausajan kilosta luopua ilomielin.
Nyt täytyy pistää kädet kyynärpäitä myöten ristiin, että saisimme tänäyönä viimein nukkua rauhassa. Viikon verran ollut niin rauhattomia öitä, ettei vain enää jaksaisi. Junnu herää joskus klo 3 ja huutaa siitä eteenpäin pari tuntia. En todellakaan tiedä mistä tämä nyt johtuu kun yöt on olleet pitkään jo tosi rauhallisia eikä maitoakaan enää ole tarvinnut antaa. Päivisin poika on tosi iloinen eikä se yöhuuto vaikuta kipuitkulta, joten olen aika ymmälläni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti