tiistai 3. elokuuta 2010

Kehitystason mukaista aktivointia

Aluksi pitänee vielä hiukan kertoilla, mitä tämä meidän esikoinen, elämämme keskipiste tällä hetkellä taitaa. Junnu oppi reilu viikko sitten konttaamaan ja jätti ryömimisen heti pois. Nyt noustaan reippaasti tukea vasten seisomaan jokaiseen sopivalla korkeudella olevaan paikkaan ja otetaan muutamia askeleitakin tukea vasten. Junnu on varsin tyytyväinen tapaus ja kova höpöttämään.

Junnun touhuiluja on kyllä aina mukava seurailla. Poika viihtyy tosi hyvin itsekseen ja juttelee siinä samalla usein vilkkaasti. Tällä hetkellä hänelle varsinaisiksi leluiksi ostetut asiat eivät kiinnosta lainkaan, vaan mielenkiintoisia ovat esim. kaukosäätimet, puhelimet, ovet, laatikot ja ylipäätään kaikenlainen tavara, mitä se löytää kaappeja availlessaan. Uusia esineitä pyöritellään pitkään käsissä, koetetaan ehkä vähän heitellä lattialle ja joskus vähän maistellaankin. Tutkimisen halu on siis suunnaton.

Kun lelut eivät enää kiinnosta, olen miettinyt paljon sitä, kuinka paljon lapselle pitäisi leluja ostaa. Meille suurin osa leluista on tullut lahjoina ja niin on minusta hyväkin. Välillä olen pari lelua ostanut kun on tullut huono äiti fiilis siitä, ettei lapsellani ole ”tarpeeksi” leluja tai olen huomannut jonkun tyyppisen lelun kiinnostavan erityisesti. Haluaisin kuitenkin tukea Junnun mielikuvituksen kehittymistä ja luovuutta ja tuntuu, että liialla määrällä leluja se tukahtuu.. Mutta jotenkin lapsellahan kuuluu olla leluja kasapäin ja lattiat väärällään. Tuntuu, että kunnon äitinä minun pitäisi miettiä aina lapseni kehitystasolle sopivia leluja jotta hän oppisi uutta ja saavuttaisi taas uuden tason. Ja nuo ei-leluiksi tarkoitetut esineet ovat tietenkin usein vaarallisempia pienen ihmisen käsissä ja suussa. Näin kirjoitettuna ajatukseni kuulostavat kyllä todella tyhmälle, mutta nämä normit istuvat kuitenkin syvässä… Muutenkin esikoisen kanssa sitä on tosi herkillä ja potee syyllisyyttä kaikesta, missä ei toimi kuten olettaa kaikkien muiden toimivan.

Ainoita varsinaisesti Junnulle ostettuja asioita, mitkä sitä nyt kiinnostavat, ovat kirjat. Olkkarin lattia on täynnä herran kovakantisia opuksia, joita on turha kerätä hyllyyn, koska ne heti kiskotaan sieltä pois ja levitellään ympäriinsä. Kirjoja Junnu tykkää lukea niin yksin kuin yhdessäkin. Yksikseen se keskittyy lähinnä sivujen availun ja kirjan pyörittelyn tarkkailuun. Joskus tosin Junnulta menee hermot, kun kirja (jonka päällä hän sattumalta istuu) ei millään aukeakaan. :D

Olen miettinyt paljon sitä, mistä tällainen kirjainnostus on saanut alkunsa ja onko pojastamme tulossa jonkin sortin akateemikko tai hikari nykyisten kiinnostusten pohjalta. Voiko edes tämän hetken kiinnostuksen kohteista vetää suuria johtopäätöksiä tulevasta? Itse luen kirjoja tosi paljon kuuntelemalla äänikirjoja. Junnu on saanut tottua äänikirjoihin jo mun masussa ollessaan. Vielä täläl hetkelläkin tunnustan, että kuuntelen kirjoja välistä samalla kun puuhailen Junnun kanssa arkiaskareita tai katselen sen touhuiluja. (Nyt tästä tavasta pitäisi kyllä jo päästä eroon kun poika alkaa ymmärtää enemmän niin kirjan tekstistä kuin siitäkin, ettei äiskä silloin keskity häneen niin täysillä.) Sinänsähän kirjat ovat fyysisesti kuitenkin ihan erilaisia kuin äänikirjat, mutta kait se jo ymmärtää, että niissä on samanlaisia tarinoita kuin noissa äiskän kirjoissa. Netin äitipalstojen perusteella Junnun kiinnostus kirjoihin on vain aika harvinaista tämän ikäiseksi.
.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti