Kuntien säästötoimet ovat hölmöläsien hommia

Tämän päivän Hesari sai kyllä jälleen aamupalan maistumaan villasukalta. Siinä nimittäin kerrottiin kuinka Espoo, rakas kotikaupunkini aikoo säästää leikkaamalla kotihoidontukea ja supistamalla asukaspuistojen ja avointen päiväkotien toimintaa. Olen raivoissani tästä hölmöläisten peitontekoon verrattavissa olevista säästöistä. Miksi säästää jostain sellaisesta, missä kulut vain siirtyvät toisaalle todennäköisesti moninkertaisina ja joissa yksilöt, jotka nyt tämän kaupungin toiminnan kohteina kuitenkin ovat, joutuvat kärsimään.

Kotihoidontuki on Suomessa naurettavan pieni jo valmiiksi. On ollut loistavaa, että Espoo on maksanut siihen Espoolisää, ilman sitä tuki olisi olematon ja vastaisi lähinnä yhden kauppareissun laskua. Nyt Espoossa päätettiin siis lähes puolittaa tämä tuki ja säästää siten 2,8milj euroa. Aikaisemmin jo päätettiin, ettei lisää makseta, jos perheen lapsista joku on päiväkodissa ja nyt sitten vielä tämä...

Naurettavan tästä päätöksestä tekee se, että tämän myötä päivähoidossa olevien lasten määrän arvioidaan nousevan ja se tuo kaupungille lisäkuluja arviolta 3milj euron edestä. Kyse on vain siitä, että saadaan säästötavoitteet toteutumaan. Tämä mielestäni kuvaa hyvin kuntien toimintaa ylipäätäänkin. Ennaltaehkäisevästä toiminnasta säästetään ja kulut siirtyvät muualle ja tuplaantuvat helposti. Itseä ei niinkään harmita kuntien rahanmeno vaan se tosiasia, että näiden säästöjen uhreina ovat yksilöt. Jos esimerkiksi nuori saisi riittävää tukea toisen asteen koulutuksessa, keskeyttämiset vähenisivät, syrjäytyminen yhteiskunnasta vähenisi ja nuoret saataisiin mukaan työelämään. On järjetöntä säästää asioista, joilla on pitkäkantoiset seuraukset ja jotka eivät missään nimessä ole turhia.

Toinen karmea säästökohde Espoolla ovat nuo asukaspuistot ja avoimet päiväkodit. Olemme päässeet Junnun kanssa tutustumaan alueemme asukaspuiston toimintaan ja se on tärkeä osa meidän molempien elämää. Junnu pääsee leikkimään muiden lasten kanssa, käy muskarissa ja minä puolestani saan nähdä muita aikuisia ja tuulettaa päätäni kodin ulkopuolella. Nyt tavoitteena on säästää näistäkin upeista matalan kynnyksen paikoista.

Tunnen oloni niin pieneksi ja voimattomaksi tällaisten asioiden edessä. Miksei lähtökohtana voisi olla rahan sijaan ihminen? Aivan toinen kysymys onkin sitten se, mistä rahat jatkuviin hyvinvointivaltion menojen kasvuun saadaan ja miten ihanteellista yhteiskuntaani voitaisiin pyörittää, sitä olen paljon pohtinut ja blogikirjoituskin siitä on työn alla. Aihe on vain niin kovin monisyinen, ettei siitä ihan hetkessä saa otetta.

Kärsivällisyys

On jo kulunut hokema, että vanhemmuus vaatii ja opettaa kärsivällisyyttä, mutta joudun nyt valitettavasti toistamaan sen tässäkin vielä kerran. On nimittäin ihan uskomatonta, millä tavalla vanhemmuus tuota kärsivällisyyttä oikein vaatiikaan. Normaalitilanteissa, töissä tai vaikka kavereiden seurassa, pystyy paljon helpommin venyttämään sitä omaa kärsivällisyyttään tai jotenkin peittämään sen kärsimättömyytensä ainakin. Mutta lapsen kanssa kärsivällisyys on niin koetuksella, ettei kertakaikkisesti pysty feikkaamaan sitä, että olisit ihan rauhallinen tai pitämään itsensä rauhallisena peruskonstein.

On päiviä, jolloin oma jaksaminen on todella koetuksella ja vain odottaa, että mies tulisi kotiin tai Junnu menisi nukkumaan. Kun tajuaa, ettei kärsivällisyyttä ole jäljellä kuin pieni hippu, oma olotila suorastaan nolottaa. On niin noloa, ettei aikuinen ihminen pysty olemaan rauhallinen ja asettautua tilanteen ulkopuolelle tai jotenkin sen yläpuolelle. Eikä aina edes osaa sanoa, miksi on kärsimätön.

Itsellä kärsivällisyys on koetuksella etenkin silloin, kun Junnulla on huono päivä ja se vaatii koko ajan huomiota, syliä ja yhteistä tekemistä. Tarvitsen vähän tilaa ympärilleni ja stressaannun, jos en saa edes kotitöitä tehdä rauhassa. Silloin on kärsimättömimmilläni ja pienikin lisävastoinkäyminen saa kupin läikkymään.

Helpointa on olla kärsivällinen, jos tilanteeseen on pystynyt jotenkin ennakolta varautumaan. Eli jos tietää, että joutuu koko päivän olemaan kahdestaan Junnun kanssa tai että Junnu on kipeänä ja siksi kärttyisempi, osaan ottaa asiat rennommin.

Kärsivällisyys ei ole koskaan ollut vahvuuteni, ei sinnepäinkään, mutta onneksi Junnun syntymä on lisännyt minussa tätä luonteenpiirrettä. Nyt koen olevani tyynen rauhallinen tilanteissa, joissa ennen menetin malttini, koska kärsivällisyyteni on joutunut koetukselle paljon kovemmissa paikoissa Junnun kanssa. Nyt vain toivon, että oppisin kärsivällisyyttä myös Junnun kanssa niin, että osaisin toimia aikuismaisesti enkä joutuisi häpeilemään itseäni.