Beautiful blogger

Vastaan nyt Ronjan Näkemättömin silmin -blogissaan (http://ronjaoja.blogspot.com/) minulle heittämään haasteeseen ja kerron itsestäni seitsemän asiaa. Yritän nyt keksiä vähän jotain syvällisempää kuin lempivärini (joka muuten on lila) niin te rakkaat lukijani ette ihan nukahtaisi sinne.

1. Rakastan vastailla erilaisiin mielipidekyselyihin. Ikävä kyllä mulle soitetaan tosi harvoin mistään gallupista. En tiedä mikä siinä viehättää, ovathan ne yleensä ihan turhanpäiväisiä, mutta jotenkin vain olen aina ihan fiiliksissä vastailemassa. Olen itsekin ollut puhelinhaastattelijana puolisen vuotta töissä, siitä hommasta en yhtään pitänyt ja tunnen suurta myötätuntoa haastattelijoita kohtaan. Sinänsä inhoan nykymedian tapaa kysyä joka uutisesta mielipidettä kansalta. Pienen joukon heittämät kommentit eivät minua kiinnosta ja tosiasia on, että tuollaisissa kyselyissä ihmiset aina vakuuttavat olevansa niin ympäristömyönteisiä ja suvaitsevaisia, mutta tositilanteessa käyttäytyvätkin sitten jo ihan eri tavalla. Eli ei näillä tutkimuksilla sitten juuri mitään käytännön hyötyä ole, korkeintaan yritykset voivat niistä minusta joskus hyötyä kun kehittävät omaa toimintaansa.

2. Lukioaikana olin tunnettu siitä, että nukuin tunneilla. Hävettää näin jälkikäteen suunnattomasti, mutta silloin sairastin masennusta ja väsymys oli aivan järkyttävän kamalaa. En tiedä mitä opettajat siitä ajattelivat, muut oppilaat ainakin naureskelivat, mutta kun ei siellä muutenkaan juuri mulla kavereita ollut niin ei sillä väliä ollut.

3. Välillä turhaannun ja väsyn poikani Junnun huutamiseen/itkemiseen niin pahasti, etten pysty hillitsemään itseäni vaan karjaisen sille jotain typerää tai epämääräisen murahduksen. Eniten ärsyttää sellainen turha kräninä tilanteessa, jossa ei mielesätni ole mitään kränistävää tai jossa tunteensa voisi ilmaista vähän vähemmänkin painokkaasti. Väsymys tietenkin lisää itsehillinnän puutettani.Tällaisina hetkinä inhoan itseäni, tunteitani ja kärsimättömyyteni vähäisyyttä ja olen vahvasti sitä mieltä, etten ole hyvä äiti. Järjellä tietää tekevänsä tosi tyhmästi ja lapsellisesti, mutta kun vaan päässä kiehuu niin kiehuu.

4. En tällä hetkellä tykkää kunnolla mistään bändistä/laulajasta. Ei ole yhtään levyä edes, jota tykkäisin kuunnella. En vain yksinkertaisesti löydä mistään omaan makuuni sopivaa musiikkia. Tykkäisin sinänsä musiikkia kuunnella, mutta olen vain niin eksynyt tässä maailmassa. En edes tiedä, mikä genre olisi eniten omaani. Välillä aina kuulen jossain jonkun hyvän kappaleen, saatan sitä hetken diggailla ja spotifystä kuunnella, mutta siihen se jää kun artistin muut biisit eivät enää iske.

5. Te blogin lukijat ette todennäköisesti tiedä kaikki, että olen näkövammainen joten paljastettakoon se nyt tässä. Olen heikkonäköinen, toinen silmä on täysin sokea ja toinen näkee jonkin verran. Tarkka näkö puuttuu joten tekstien lukemiseen tarvitsen suurennuslasia, suurennusohjelmaa (näin tietokoneella) tai lukulaseja. Kauaskin on vaikea nähdä tarkkaan joten tarvitsen kiikaria (joka tosin on nyt edelleen hävyksissä)

6. Koen huonoa omatuntoa siitä, että katson niin paljon telkkaria. Pidän itseäni varsin rationaalisena ja sivistyneenäkin (gröhöm, kuulostaa karmealta) ihmisenä, mutta todellisuudessa olen katsonut salattuja elämiä sarjan alusta asti enkä osaa lopettaa sen seuraamista. Kotimaisten sarjojen lisäksi toljotan telkkarista mielelläni vähemmän nuorekkaita ohjelmia kuten kuningaskuluttaja, a-studio ja kakola.

7. Tämän hetkisessä elämäntilanteessa mahtavaa on se, että saa nukkua pitkään aamuisin, viettää paljon aikaa kotona, nähdä rakkaan pojan kasvavan ja olla mukana hänen päivissään, tehdä ruokaa ja kotitöitä ilman aikatauluja, elää niin ettei aina edes tiedä mikä viikonpäivä tai päivämäärä on, elää ilman kellon orjuutta ja se, että ehtii oikeasit ajattelemaan sitä miltä itsestä tuntuu, mitä asioista ajattelee ja mitä maailmassa tapahtuu.

Toivottavasti kerroin teille jotain uuttakin, kaikkea tässä blogissa kertomaani en nyt juuri jaksa muistaa ;)

Arjen kuulumisia

Ensin voisin kertoa vaikka hieman meidän perheen kuulumisia. Meille on tullut uusi perheenjäsen, 12 viikkoa vanha landseer narttu Nella. Hänen myötä kotiimme on tullut vielä hieman lisää menoa ja meininkiä. Nella ja Junnu tulevat hyvin toimeen keskenään ja niillä näyttää monesti olevan tosi hauskoja leikkejä keskenään. Jos Nella inisee surullisesti, menee Junnu heti lohduttamaan koiraa ja jos taas Junnu itkee, haluaisi Nella nuolla Junnun naamaa. Aivan supersuloista on katsella, kuinka Junnu käy halaamassa Nellaa kesken leikin tai silittelee sitä todella nätisti. Mitään repimistä ei ole ollut vaan molemmat osaavat tosi hienosti kohdella toisiaan.

Äidille hieman harmaita hiuksia aiheuttavat taaperoiden leikit joissa Junnu purkaa ensin kaapista jotain tavaroita, esimerkinä nyt vaikkapa kenkiä,lattialle nakerreltavaksi. Jos Nella ei heti hoksaa tulla apajille, saattaa Junnu ojentaa näitä aarteita koiralle. Välillä tuntuu, että pentujen lelujen pitäminen erilliään on raskasta, mutta toisaalta, kun ei ole turhan bakteerikammoinen ja säilyttää leluja eri paikoissa, tästäkin on toistaiseksi vielä selvitty.

Netistä luin varoitteluja siitä kuinka taaperon ja koiranpennun yhteiselo on mahdoton yhtälö. Ihmiset pelotteli ja varoitteli pennun ostosta haaveilevia äitejä, mutta onneksi en uskonut näihin palstoihin vaan otimme rohkeasti koiran. Tähän asti kannustaisin kyllä jokaista, joka koiran oikeasti haluaa, ottamaan koiran taaperosta huolimatta. Niistä on toisilleen paljon seuraa ja iloakin. Helpommalla siinä ei vanhemmat taatusti pääse, mutta toisaalta milloin olisi parempi aika kouluttaa koiranpentua kuin kotona hoitovapaalla ollessa? Ja itse saa hyvää vaihtelua pojan hoitoon kun voi välillä keskittää ajatukset ihan toisaalle.

* * * * * * * * * * * * * *

Sitten hieman kuulumisia ruokarintamalta josta kirjoitin edellisessä postauksessani. Olen kovasti koettanut vältellä tuotteita, joissa on lisäaineita ja samalla olemme aloittaneet karppaamaan eli syömme vain vähän hiilihydraatteja. Lisäaineiden välttäminen on ollut helpompaa kuin uskoinkaan. KAikkein vaikeinta tuntuu minulle olevan karkeista ja kekseistä luopuminen. Tosiasiassa en näitä pysty kokonaan välttämään, olen aivan liian riippuvainen sokerista, mutta jos tavoitteeksi ottaisi näidin ihanuuksien vähentäminen. Olen ehkä luovuttaja, mutten enää tosiaan usko selviäväni ilman karkkeja.

Miehen kanssa ollaan karpattu nyt viikko ja yhtä ravintolaretkahdusta lukuunottamatta olen pysynyt hyvin valitsemallani tiellä. Vähän tosin alkaa jo tympiä kukkakaali ja kerma, mutta täytynee vain löytää muita reseptejä. Pastaa tekee välillä kamalasti mieli ja leipää hyvinkin usein, mutta itsekuri on tähän asti vielä ainakin ollut yllättävän hyvä. Karppaamiseen lähdettiin lähinnä jotta saataisiin tuota miehen mahaa pienenemään, mutta kyllä itsekin voisin parista raskausajan kilosta luopua ilomielin.

Nyt täytyy pistää kädet kyynärpäitä myöten ristiin, että saisimme tänäyönä viimein nukkua rauhassa. Viikon verran ollut niin rauhattomia öitä, ettei vain enää jaksaisi. Junnu herää joskus klo 3 ja huutaa siitä eteenpäin pari tuntia. En todellakaan tiedä mistä tämä nyt johtuu kun yöt on olleet pitkään jo tosi rauhallisia eikä maitoakaan enää ole tarvinnut antaa. Päivisin poika on tosi iloinen eikä se yöhuuto vaikuta kipuitkulta, joten olen aika ymmälläni.