Todellista televisiota

Kuten tässä blogissa olen aiemmin jo tunnustanut, olen, hieman häpeillen tosin, innokas telkkarin katselija. En juuri seuraa ulkomaisia ohjelmia, mutta kotimaisia sitten sitäkin enemmän. Viihdetarjonnasta tulee katsottua kotimaisia sarjoja kuten Salatut elämät, Uusi päivä, Kotikatu, Putous ja Pasila sekä toisaalta niitä paljon parjattuja tositv-sarjoja (master chef, top chef, idols, Huippumalli haussa).

En oikeastaan tiedä miksi tositv:tä pidetään niin jotenkin huonona ja alempiarvoisena viihteenä. Sen luultiin olevan kait vain joku hetken hitti, mutta nyt tämä genre näyttää jääneen osaksi viihdettä ja minusta niin on hyväkin. Hyvin tehty, sisällöltään monipuolinen ja ajatuksia herättävä tositv on aina tervetullutta minun olohuoneeseeni enkä haluaisi että minulle niiden vuoksi naureskeltaisiin. Toki tässäkin lajissa on huonoja ja täysin turhia sarjoja, mutta niinhän on esimerkiksi sketsirarjoissa tai draamoissakin. Hyvät tositv-ohjelmat osataan käsikirjoittaa ja ohjata taitavasti, ammattinäyttelijöiden sijaan juonta kuljettavat eteenpäin tavalliset ihmiset eikä siinä mitään häpeällista ole. En itse ainakaan katso näitä ohjelmia päästäkseni nauramaan surkeille ihmisille vaan koska ohjelmissa esitetään nin paljon mielenkiintoisia ihmisiä ja kerrotaan lukuisia tarinoita. Minua kiinnostavat tarinat ja juoni. Käsikirjoittajat osaavat niitä kirjoittaa, mutta myös meidän tavallisten ihmisten elämästä löytyy paljon tarinoita, joita on mukava kuulla. Jos tositv viihdyttää minua enemmän kuin huonosti tehty "tavallinen viihdeohjelma" niin onko siinä jotain väärää?

Tarinoiden ohella tositv:stä on minusta mukava koettaa oppia jotain. Katsomalla vaikkapa master chefiä opin itsekin ruoanlaitosta jotain. Toki voisin saman oppia paremmin jostakin kokkiohjelmasta, mutta ikävä kyllä ne eivät ole niin viihdyttäviä kuin tämä. Usein yritän myös oppia jotain siitä, miten me ihmiset toimimme, mitkä meidän motiivit ovat ja kuinka eritavalla reagoimme asioihin. Se on mielenkiintoista ja parhaimmillaan hyvinkin avartavaa.

Toinen telkkariin liittyvä asia, josta haluan tässä kirjoittaa ovat mainoskatkot. Olen oikeastaan aika loukkaantunut siitä, kuinka mainoskatkoja on lisätty ja ohjelmat pätkitään yhä pienempiin pätkiin. On raivostuttavaa, kun puolen tunnin ohjelma keskeytetään kahdesti mainoksien vuoksi. Se on katsojien aliarvoimista, nöyryyttävää ja jotenkin härskiä. Inhoan mainoksia ja yleensä vaihdan aina kanavaa katkon ajaksi. Nyt kuitenkin kun mainoskatkoja on lisätty, kanavalta toiselle pomppiminen on minusta vaikeutunut sillä katkot kestävät vähemmän aikaa. Itselle on jäänyt sellainen tuntuma, että tämä mainoskatkojen lisääminen otettiin Suomessa aika kevyesti, missään en ole kuullut valitusta niistä. Sekin on kummallista.

Uutispimennossa

Kuten tästäkin blogista on varmasti voinut päätellä, olen kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista. Luen päivittäin Hesarin, katson perusmakasiini ohjelmat telkkarista (a-studio, ajankohtainen kakkonen, a-talk, pressiklubi) ja joitakin radionkin ajankohtaisohjelmia kuuntelen säännöllisesti. On mielenkiintoista kuulla eri asiantuntijoiden näkemyksiä pinnalla olevista asioista, uusia keskustelun avauksia ja tutustua aikaisemmin vaijettuihin aiheisiin. Usein muodostan oman mielipiteeni vasta eri näkökulmia kuunneltuani mutta kun olen sen päättänyt, on päätäni vaikeampi saada käännettyä ;)

Nyt kuitenkin tämän helmikuun ajan olen jostain syystä totaalisen kyllästynyt kaikkeen uutisointiin, hyvä jos vaivaudun uutiset kerran päivässä katsomaan ja sunnuntai hesarin lukemaan. En oikeasti tiedä mikä minua "vaivaa". Vakavat aiheet, jotka eivät suoraan liippaa omaan elämänpiiriini, eivät vain jaksa kiinnostaa yhtään. Vaalit lähestyvät, mutten nyt vain jaksa miettiä edes sitä, ketä äänestän ja miten hän kenties julkisuudessa nyt näkyisi. Tämä on todella omituista!

Tähän asti olen jotenkin naivisti ajatellut, että sivistyneen ja "kunnollisen" kansalaisen _tulee_ seurata aktiivisesti aikaansa ja lukea ainakin sanomalehti joka päivä. Nyt alan ymmärtää, mikseivät kaikki vaivaudu seuraamaan aikaansa ja olen hämmentynyt. Välillä mietin, millaisia näkökulmia, aiheita ja ulostuloja olen tämän uutispimentoni aikana missannut, mutta suurimmaksi osaksi olen vain tyytyväinen tilanteeseeni.Nyt olen ennenkaikkea pystynyt keskittymään kirjojen lukemiseen ja hömpän (tositv:n) katsomiseen telkkarista. Niin noloa! :)

Mutta miksi oikeastaan seurata julkista keskustelua jos siihen ei itseltä satu löytymään sisäistä motivaatiota? Ulkoisten motiivien, koska niin pitää tehdä tai koska silloin pystyn keskustelemaan sivistyneesti, takiahan sitä ei kannata tietenkään tehdä. Pitää olla sisäinen kiinnostus asiaan ja onko se sitten niin ala-arvoista, jos haluaakin kuluttaa aikaansa tosi tv:n tuijotteluun tai kirjojen lukuun? Miksi aina arvotan kaiken niin tiukasti omiin lokeroihinsa?

Toinen seikka, jota olen viime aikoina tämän uutispimentoni myötä tullut ajatelleeksi, on puhe siitä, mikä on tällä viikolla herättänyt keskustelua julkisuudessa. Silloinkin kun seurasin lehtiä tarkemmin, olin aina ihan pihalla siitä, mikä on kuuma puheenaihe juuri nyt. Kun pressiklubissa esimerkiksi käydään läpi puhuttavimpia aiheita viikon varrelta, olen toki niistä kuullut, mutten ole tiennyt että nyt jonkun lausunto on suututtanut jonkun tms. En seuraa iltapäivälehtiä ja siinä varmasti suurin syy siihen, että olen perillä vain tietyntyyppisistä asioista. En edes lue lööppejä, joten en tiedä mitä joku semijulkkis on tuumannut uusimmasta idols-ohjelmasta tai kuinka kansa on suuttunut master chef -tuomarin sanoista. Tämä ei sinänsä minua haittaa, lähinnä olen vain huvittunut omasta katvealueestani.