Kuka korjaa kestävyysvajeen?

Näin vaalien alla poliittinen keskustelu piristyy minusta mukavasti ja välillä siellä jopa puhutaan ihan asiaa. On hienoa, miten media on nostanut yhdeksi tärkeäksi aiheeksi kestävyysvajeen ja sen, mitä leikkauksia valtion on tehtävä tulevina vuosina siitä selvitäksemme. Ikävä kyllä puolueet eivät uskalla lähteä tähän keskusteluun riittävästi mukaan vaan varsinkin kolme suurinta tuntuu vain pyörittelevän diipadaapaa ja pelkäävän todellisia kannanottoja. On populistista tai naivia väittää kansalle, että talouskasvun avulla selvitään kestävyysvajeesta ja että vain tätä hiukan tukemalla valtion talous saadaan kuntoon. Tulossa on niin monia uhkaavalta näyttäviä tekijöitä, ettei niiden vaikutus talouteen ole mikään ihan pikku juttu.

Mielestäni paras tapa korjata kestävyysvajetta olisi verotuksen uudistaminen. En missää nimessä halua lähteä leikkaamaan hyvinvointivaltion palveluista tai sitä ylläpitävistä tuista koska uskon pohjoismaisen mallin olevan paras ja tasa-arvoisin. Jo 20 vuoden ajan Suomi on purkanut pohjoismaista hyvinvointimalliaan vähemmän tasa-arvoiseksi kun palveluiden omavastuuosuuksia on nostettu ja tukia heikennetty, joten sillä saralla ei missään nimessä ole enää karsittavaa.

Gallupeissa ihmiset aina selvästi toteavat, että olisivat valmiit maksamaan enemmän veroja palveluita vastaan. Tällä kertaa haluan uskoa näihin mielipidekyselyihin ja toivoa, että meissä suomalaisissa todella olisi näkemään asioita laajemmin kuin vain oman palkkapussin osalta.

Verotuksen nykysuuntaa pitäisi muuttaa niin, että progressio lisääntyisi ja köyhiä liiaksi rasittavat tasaverot kuten alv pienenisivät tai ainakin pysyisivät nykytasollaan. Jos lisäisimme pääomaveroon progression ja nostaisimme kauttaaltaan tuloverotusta, olisi se jo suuri helpotus valtion taloudelle. Kun en mikään talousviisas ole, en lähde arvailemaan riittäisikö se, niin toivoisin.

On todella ärsyttävää kuunnella kuinka kokoomus ajaa tasaveropolitiikkaansa mielikuvapolitiikalla. He perustelevat välillisten verojen nostoja ympäristösyillä vaikka todellisuudessa uskon, ettei heitä ympäristö juuri kiinnosta. Kyse on vain mielikuvakikkailusta jolla oikeistolainen politiikka saadaan kuulostamaan vihreältä ja jotenkin pehmeämmältä. Jos kokoomuksen pitäisi valita talous tai ympäristö, eivät he epäilisi hetkeäkään ja se on ratkaisevaa.

Toivoisin, että me äänestäjät onnistuisimme pysymään näin vaalien alla skarppeina ja näkemään todelliset arvot ja tavoitteet puolueiden julkisuuskikkailun ja mainonnan takana. Meille voidaan luvata kaikkea kaunista ja hyvää, mutta todellisuudessa teot ovat tälläkin vaalikaudella olleet ihan jotain muuta. Toivoisin, että nykyisten edustajien tekemät päätökset, sanomiset, poissaolot, puheenvuorot jne. vaikuittavat siihen, ketä äänestämme emmekä vain tyydy kuuntelemaan vaalipropagandaa sinisilmäisinä. Tulossa ei ole mitenkään helppoja aikoja ja meillä on nyt loistotilaisuus valita oikeat , osaavat ja rehelliset ihmiset näitä päätöksiä tekemään.

Huh, tulipas tästä paatosta. Pahoittelen ;)

Tulevaisuuden tuska

Omissa opinnoissani yliopistolla tuli moneen kertaan esille se, kuinka meidän on tänä päivänä pystyttävä valmistamaan opiskelijoita siihen, että maailma muuttuu jatkuvasti. Tätä muutosta pitäisi oppia kestämään ja sen kanssa tulla toimeen. Maialma, jossa voisi turvallisin mielin kouluttaa itsensä yhdelle alalle ja tehdä niitä töitä yhden työnantajan leivissä koko työikänsä, on mennyttä ja tilalla on uudenlainen monimutkaisempi maailma. Yksilön on oltava valmis kouluttautumaan, lisäämään omaa osaamistaan ja muuntautumaan kulloistenkin muutosten mukana.

Yksilöltä tämä vaatii ennenkaikkea joustavuutta ja toisaalta myös hyvää itsetuntoa ja -tuntemusta. On luotettava vähän epävarmempaankin tulevaisuuteen ja osattava luovia uudessa ympäristössä. On osattava olla itseohjautuva ja taitava tiedon kerääjä ja muokkaaja.

Kun tätä kaikkea ajattelee, ei voi kuin pyöritellä päätään. Kun itse pidän turvallisuudesta ja pysyvyydestä, en ikävä kyllä ole lainkaan yllättynyt siitä, että niin moni voipahoin ja masentuu tällaisena aikana. Paineet ovat kovat eikä tukiverkosto useinkaan ole riittävää. En oikeasti tiedä, vaikka niillä luennoilla olen tunnollisesti istunutkin, miten nuorta ihmistä, joka jo on valmiiksi solmussa itsensä kanssa voisi valmistaa tällaiseen maailmaan kun itsekin olen ymmälläni tästä kaikesta. Mutta tämä lienee nyt ammatillista pohdintaa joka nyt menee aika pahasti ohi tämän blogin aiheen.

Mutta siis tulevaisuus pelottaa minua aina jos sitä alan oikeasti miettiä. En tiedä mihin tämä vuoristorata on menossa kun tuntuu, että vauhti vain kiihtyy kokoajan, mäet jyrkkenevät ja mutkat mutkistuvat. Olisin halunnut kaikesta köyhyydestä ja niukkuudesta huolimatta syntyä jo paljon aikaisemmin, ehkä 1800-luvulla. Silloin kaikki oli omalla tavallaan selkeämpää ja aikakin hitaampaa. Nyt yksilöltä vaaditaan enemmän samalla kun yhteisöllisyys on vähentynyt ja individualismi, kovat arvot (raha) ja monimutkaiset asiat ovat lisääntyneet.

Mutta olen itsekin tämän ajan lapsi ja toteutan osaltani sen kovia arvoja ja toimin niiden mukaan. En uskalla tai aina välitä mennä auttamaan vaikka näkisin jonkun makaavan maassa tai haluan saada työstäni enemmän rahaa, hermostun jos bussi on kymmenen minuuttia myöhässä jne. kevyitä esimerkkejä mainitakseni. Roikun mukana tässä kaikessa vaikka samalla haluaisin muuttaa kaiken suuntaa tai hypätä pois kyydistä. En tiedä miten tällaisen loistoristeilijän suuntaa voi ihminen muuttaa, edes iso joukko ihmisiä. Tuntuu kuin kaikki syöksyisi eteenpäin talouden tai jonkun suuren ja tuntemattoman mahdin sanelemana, mutta eiköhän sielläkin ole ajattelevia ihmisiä takana?

Tarinaa taaperosta

Yksi teema, Junnu ja oma äitiyteni on tässä viime aikoina kirjoituksissani jäänyt vähän vähemmälle joten nyt lienee paras paneutua taas vähän näihin asioihin yhteiskunnallisen hapatuksen / valittelun sijaan.

Junnu on vauhdikas tapaus tätä nykyä kun kävely sujuu jo ilman ongelmia ja kiipeilyvimmakin löytyy. Ainoana tylsänä puolena on talvivaatteet ja lumi, joiden takia ulkona ei ole tällä hetkellä ihan niin mukava touhuilla kuin syksyllä. Nyt emme oikein keksi muutakaan tekemistä kuin pulkkailu kun pihan vauvakeinukin on talviteloilla. Varsinkin tälllainen vedensekainen loskalumi on vaikea kävelyalusta epätasaisuutensa vuoksi eikä paksu talvivarustus tee liikkumisesta ainakaan helpompaa. Onneksi oltiin viikko etälässä ja Junnu pääsi oikein kunnolla irrottelemaan leikkipuistoissa ja kipuamaan portaita.

Puhumaan Junnulla sen sijaan ei ole mikään kiire. Hän saa mielipiteensä ilmaistua hyvin ilmankin sanoja sillä hän on oikein lahjakas osoittelemaan asioita ja me läheiset tunnemme jo äänenpainoista ja erilaisista äänteistä, mitä milloinkin pitää tehdä. Kun pojalla on nälkä, hän esimerkiksi menee keittiöön, yrittää kiivetä syöttötuoliin ja maiskuttelee usein vielä varmuudeksi. Nyt matkan jälkeen ukkeli myös yrittää välillä saada äidin johonkin kahvilaan tai ravintolaan syömään osoittelemalla sitä ja maiskuttelemalla. Tuo on minusta jo sangen hupaisaa ja ilman tiukkaa rahatilannetta toteuttaisin mielelläni tämän "käskyn"

Meillä käytetään siis 95% kestovaippoja. Vain yöllä ja matkoilla kertikset on käytössä mutta jo sekin määrä jätettä ärsyttää ja tuntuu omassa tunnossa. Kestot on minusta ihan mielettömän käteviä enkä koe niitä lainkaan työläinä tai jotenkin inhottavina käytössä. Meillä käytetään taskuvaippoja, jotka täytän sopivilla imukompinaatioilla aina kerralla kun pyykit ovat kuivuneet. Näin on helppo ottaa vain kaapista uusi valmis vaippa kun on vaipanvaidhon aika. Käytetty vaippa vain puretaan ja sujautetaan vaippapussiin, jossa se odottaa kunnes kaikki sen värin vaipat on käytetty ja sujautan ne koneeseen muun pyykin sekaan. Ihan mielettömän helppoa ja tietyllä tavalla jopa pidän vaippojen täytöstä, se on sopivaa puuhastelua telkkaria tuijotellessa.

Yhdessä vaiheessa mulla oli ihan mieletön vaippojenostelumania. Erilaisia vaippoja on tosi paljon; on ihania kuoseja, eri merkkejä ja eri laisia kankaita ja niiden ostamiseen jäin siis koukkuun. Nyt käytössä on jotain about 15 ihanaa vaippaa ja ne riittävän juuri sopivasti niin, ettei tarvitse joka päivä pyykkiä pestä. En ole antanut itseni mennä edes katselemaan käytettyjen vaippojen ostosivuja koska en ole edelleenkään varma, osaisinko olla niitä ostamatta. :) Toisaalta ihan harmittaa, kun Junnu on niin hoikka lapsi, ettei tiedä tarvitaanko meillä lainkaan L-koon vaippoja. Ei taida tulla mulle mitään tekosyytä uusien vaippojen ostoon... ;)

Nyt Junnulla on kuitenkin todettu vaippaihottuma ja sen myötä elämästä on tullut taas asteen verran haastavampaa. Pojan pitää antaa olla ilman vaippaa mahdollisimman paljon ja se tarkoittaa sitä, että meillä on talossa kaksi pentua joiden jäljiltä voi lölytyä lammikoita/ muita kivoja ylläreitä. Koiranpentu on onneksi aika hyvin oppinut sisäsiistiksi ja Juuson lorahdukset yleensä huomaa heti, mutta kyllähän tuo lattioiden kuuraaminen välillä ottaa päähän.

Liinailua pitää vielä tässä mainostaa. Tajusin tässä joululomalla (voiko joulunaikaa sanoa lomaksi jos on hoitovapaalla?), että paras keino jaksaa henkisesti paremmin tuota taaperoa on kantoliinailu. Kuulostaa varmaan ihan höperöltä, mutta liinassa kantaminen auttaa omaa jaksamistani ihan selvästi. Se läheisyys ja oman pojan kanssa kommunikointi niin lähekkäin tekee sen, että unohdan kaiken kiukuttelun, huonosti nukutun yön tai muut kränät ja suhtaudun taas paljon positiivisemmin lapseeni. Se jollain tavalla palauttaa rakkauden tunteen vahvemmin mulle ja nautin taas täysillä äitiydestä.

Meillä käytössä on tällä hetkellä vain tsi-neliöliina, mutta se on ergonomisesti niin mahtava tuollaisen yli 10kg pojan kantamiseen, etten muuta kaipaakaan. Kerran olen reppua kokeillut, mutta siinä ei pääse niin lähelle lasta ja kantotuntuma on niin erilainen, ettei se ollut lainkaan mun juttu. Talvella elämää helpottaa vielä kantosuoja, jonka ansiosta Junnulle ei tarvitse pukea sisävaatteiden lisäksi kuin kengät, pipon ja hanskat uloslähtöä varten. Etenkin kun lähdetään kauppaan tai kylään, on tämä tosi kätevää.