Kuten tässä blogissa olen aiemmin jo tunnustanut, olen, hieman häpeillen tosin, innokas telkkarin katselija. En juuri seuraa ulkomaisia ohjelmia, mutta kotimaisia sitten sitäkin enemmän. Viihdetarjonnasta tulee katsottua kotimaisia sarjoja kuten Salatut elämät, Uusi päivä, Kotikatu, Putous ja Pasila sekä toisaalta niitä paljon parjattuja tositv-sarjoja (master chef, top chef, idols, Huippumalli haussa).
En oikeastaan tiedä miksi tositv:tä pidetään niin jotenkin huonona ja alempiarvoisena viihteenä. Sen luultiin olevan kait vain joku hetken hitti, mutta nyt tämä genre näyttää jääneen osaksi viihdettä ja minusta niin on hyväkin. Hyvin tehty, sisällöltään monipuolinen ja ajatuksia herättävä tositv on aina tervetullutta minun olohuoneeseeni enkä haluaisi että minulle niiden vuoksi naureskeltaisiin. Toki tässäkin lajissa on huonoja ja täysin turhia sarjoja, mutta niinhän on esimerkiksi sketsirarjoissa tai draamoissakin. Hyvät tositv-ohjelmat osataan käsikirjoittaa ja ohjata taitavasti, ammattinäyttelijöiden sijaan juonta kuljettavat eteenpäin tavalliset ihmiset eikä siinä mitään häpeällista ole. En itse ainakaan katso näitä ohjelmia päästäkseni nauramaan surkeille ihmisille vaan koska ohjelmissa esitetään nin paljon mielenkiintoisia ihmisiä ja kerrotaan lukuisia tarinoita. Minua kiinnostavat tarinat ja juoni. Käsikirjoittajat osaavat niitä kirjoittaa, mutta myös meidän tavallisten ihmisten elämästä löytyy paljon tarinoita, joita on mukava kuulla. Jos tositv viihdyttää minua enemmän kuin huonosti tehty "tavallinen viihdeohjelma" niin onko siinä jotain väärää?
Tarinoiden ohella tositv:stä on minusta mukava koettaa oppia jotain. Katsomalla vaikkapa master chefiä opin itsekin ruoanlaitosta jotain. Toki voisin saman oppia paremmin jostakin kokkiohjelmasta, mutta ikävä kyllä ne eivät ole niin viihdyttäviä kuin tämä. Usein yritän myös oppia jotain siitä, miten me ihmiset toimimme, mitkä meidän motiivit ovat ja kuinka eritavalla reagoimme asioihin. Se on mielenkiintoista ja parhaimmillaan hyvinkin avartavaa.
Toinen telkkariin liittyvä asia, josta haluan tässä kirjoittaa ovat mainoskatkot. Olen oikeastaan aika loukkaantunut siitä, kuinka mainoskatkoja on lisätty ja ohjelmat pätkitään yhä pienempiin pätkiin. On raivostuttavaa, kun puolen tunnin ohjelma keskeytetään kahdesti mainoksien vuoksi. Se on katsojien aliarvoimista, nöyryyttävää ja jotenkin härskiä. Inhoan mainoksia ja yleensä vaihdan aina kanavaa katkon ajaksi. Nyt kuitenkin kun mainoskatkoja on lisätty, kanavalta toiselle pomppiminen on minusta vaikeutunut sillä katkot kestävät vähemmän aikaa. Itselle on jäänyt sellainen tuntuma, että tämä mainoskatkojen lisääminen otettiin Suomessa aika kevyesti, missään en ole kuullut valitusta niistä. Sekin on kummallista.
maanantai 28. helmikuuta 2011
tiistai 22. helmikuuta 2011
Uutispimennossa
Kuten tästäkin blogista on varmasti voinut päätellä, olen kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista. Luen päivittäin Hesarin, katson perusmakasiini ohjelmat telkkarista (a-studio, ajankohtainen kakkonen, a-talk, pressiklubi) ja joitakin radionkin ajankohtaisohjelmia kuuntelen säännöllisesti. On mielenkiintoista kuulla eri asiantuntijoiden näkemyksiä pinnalla olevista asioista, uusia keskustelun avauksia ja tutustua aikaisemmin vaijettuihin aiheisiin. Usein muodostan oman mielipiteeni vasta eri näkökulmia kuunneltuani mutta kun olen sen päättänyt, on päätäni vaikeampi saada käännettyä ;)
Nyt kuitenkin tämän helmikuun ajan olen jostain syystä totaalisen kyllästynyt kaikkeen uutisointiin, hyvä jos vaivaudun uutiset kerran päivässä katsomaan ja sunnuntai hesarin lukemaan. En oikeasti tiedä mikä minua "vaivaa". Vakavat aiheet, jotka eivät suoraan liippaa omaan elämänpiiriini, eivät vain jaksa kiinnostaa yhtään. Vaalit lähestyvät, mutten nyt vain jaksa miettiä edes sitä, ketä äänestän ja miten hän kenties julkisuudessa nyt näkyisi. Tämä on todella omituista!
Tähän asti olen jotenkin naivisti ajatellut, että sivistyneen ja "kunnollisen" kansalaisen _tulee_ seurata aktiivisesti aikaansa ja lukea ainakin sanomalehti joka päivä. Nyt alan ymmärtää, mikseivät kaikki vaivaudu seuraamaan aikaansa ja olen hämmentynyt. Välillä mietin, millaisia näkökulmia, aiheita ja ulostuloja olen tämän uutispimentoni aikana missannut, mutta suurimmaksi osaksi olen vain tyytyväinen tilanteeseeni.Nyt olen ennenkaikkea pystynyt keskittymään kirjojen lukemiseen ja hömpän (tositv:n) katsomiseen telkkarista. Niin noloa! :)
Mutta miksi oikeastaan seurata julkista keskustelua jos siihen ei itseltä satu löytymään sisäistä motivaatiota? Ulkoisten motiivien, koska niin pitää tehdä tai koska silloin pystyn keskustelemaan sivistyneesti, takiahan sitä ei kannata tietenkään tehdä. Pitää olla sisäinen kiinnostus asiaan ja onko se sitten niin ala-arvoista, jos haluaakin kuluttaa aikaansa tosi tv:n tuijotteluun tai kirjojen lukuun? Miksi aina arvotan kaiken niin tiukasti omiin lokeroihinsa?
Toinen seikka, jota olen viime aikoina tämän uutispimentoni myötä tullut ajatelleeksi, on puhe siitä, mikä on tällä viikolla herättänyt keskustelua julkisuudessa. Silloinkin kun seurasin lehtiä tarkemmin, olin aina ihan pihalla siitä, mikä on kuuma puheenaihe juuri nyt. Kun pressiklubissa esimerkiksi käydään läpi puhuttavimpia aiheita viikon varrelta, olen toki niistä kuullut, mutten ole tiennyt että nyt jonkun lausunto on suututtanut jonkun tms. En seuraa iltapäivälehtiä ja siinä varmasti suurin syy siihen, että olen perillä vain tietyntyyppisistä asioista. En edes lue lööppejä, joten en tiedä mitä joku semijulkkis on tuumannut uusimmasta idols-ohjelmasta tai kuinka kansa on suuttunut master chef -tuomarin sanoista. Tämä ei sinänsä minua haittaa, lähinnä olen vain huvittunut omasta katvealueestani.
Nyt kuitenkin tämän helmikuun ajan olen jostain syystä totaalisen kyllästynyt kaikkeen uutisointiin, hyvä jos vaivaudun uutiset kerran päivässä katsomaan ja sunnuntai hesarin lukemaan. En oikeasti tiedä mikä minua "vaivaa". Vakavat aiheet, jotka eivät suoraan liippaa omaan elämänpiiriini, eivät vain jaksa kiinnostaa yhtään. Vaalit lähestyvät, mutten nyt vain jaksa miettiä edes sitä, ketä äänestän ja miten hän kenties julkisuudessa nyt näkyisi. Tämä on todella omituista!
Tähän asti olen jotenkin naivisti ajatellut, että sivistyneen ja "kunnollisen" kansalaisen _tulee_ seurata aktiivisesti aikaansa ja lukea ainakin sanomalehti joka päivä. Nyt alan ymmärtää, mikseivät kaikki vaivaudu seuraamaan aikaansa ja olen hämmentynyt. Välillä mietin, millaisia näkökulmia, aiheita ja ulostuloja olen tämän uutispimentoni aikana missannut, mutta suurimmaksi osaksi olen vain tyytyväinen tilanteeseeni.Nyt olen ennenkaikkea pystynyt keskittymään kirjojen lukemiseen ja hömpän (tositv:n) katsomiseen telkkarista. Niin noloa! :)
Mutta miksi oikeastaan seurata julkista keskustelua jos siihen ei itseltä satu löytymään sisäistä motivaatiota? Ulkoisten motiivien, koska niin pitää tehdä tai koska silloin pystyn keskustelemaan sivistyneesti, takiahan sitä ei kannata tietenkään tehdä. Pitää olla sisäinen kiinnostus asiaan ja onko se sitten niin ala-arvoista, jos haluaakin kuluttaa aikaansa tosi tv:n tuijotteluun tai kirjojen lukuun? Miksi aina arvotan kaiken niin tiukasti omiin lokeroihinsa?
Toinen seikka, jota olen viime aikoina tämän uutispimentoni myötä tullut ajatelleeksi, on puhe siitä, mikä on tällä viikolla herättänyt keskustelua julkisuudessa. Silloinkin kun seurasin lehtiä tarkemmin, olin aina ihan pihalla siitä, mikä on kuuma puheenaihe juuri nyt. Kun pressiklubissa esimerkiksi käydään läpi puhuttavimpia aiheita viikon varrelta, olen toki niistä kuullut, mutten ole tiennyt että nyt jonkun lausunto on suututtanut jonkun tms. En seuraa iltapäivälehtiä ja siinä varmasti suurin syy siihen, että olen perillä vain tietyntyyppisistä asioista. En edes lue lööppejä, joten en tiedä mitä joku semijulkkis on tuumannut uusimmasta idols-ohjelmasta tai kuinka kansa on suuttunut master chef -tuomarin sanoista. Tämä ei sinänsä minua haittaa, lähinnä olen vain huvittunut omasta katvealueestani.
keskiviikko 26. tammikuuta 2011
Kuka korjaa kestävyysvajeen?
Näin vaalien alla poliittinen keskustelu piristyy minusta mukavasti ja välillä siellä jopa puhutaan ihan asiaa. On hienoa, miten media on nostanut yhdeksi tärkeäksi aiheeksi kestävyysvajeen ja sen, mitä leikkauksia valtion on tehtävä tulevina vuosina siitä selvitäksemme. Ikävä kyllä puolueet eivät uskalla lähteä tähän keskusteluun riittävästi mukaan vaan varsinkin kolme suurinta tuntuu vain pyörittelevän diipadaapaa ja pelkäävän todellisia kannanottoja. On populistista tai naivia väittää kansalle, että talouskasvun avulla selvitään kestävyysvajeesta ja että vain tätä hiukan tukemalla valtion talous saadaan kuntoon. Tulossa on niin monia uhkaavalta näyttäviä tekijöitä, ettei niiden vaikutus talouteen ole mikään ihan pikku juttu.
Mielestäni paras tapa korjata kestävyysvajetta olisi verotuksen uudistaminen. En missää nimessä halua lähteä leikkaamaan hyvinvointivaltion palveluista tai sitä ylläpitävistä tuista koska uskon pohjoismaisen mallin olevan paras ja tasa-arvoisin. Jo 20 vuoden ajan Suomi on purkanut pohjoismaista hyvinvointimalliaan vähemmän tasa-arvoiseksi kun palveluiden omavastuuosuuksia on nostettu ja tukia heikennetty, joten sillä saralla ei missään nimessä ole enää karsittavaa.
Gallupeissa ihmiset aina selvästi toteavat, että olisivat valmiit maksamaan enemmän veroja palveluita vastaan. Tällä kertaa haluan uskoa näihin mielipidekyselyihin ja toivoa, että meissä suomalaisissa todella olisi näkemään asioita laajemmin kuin vain oman palkkapussin osalta.
Verotuksen nykysuuntaa pitäisi muuttaa niin, että progressio lisääntyisi ja köyhiä liiaksi rasittavat tasaverot kuten alv pienenisivät tai ainakin pysyisivät nykytasollaan. Jos lisäisimme pääomaveroon progression ja nostaisimme kauttaaltaan tuloverotusta, olisi se jo suuri helpotus valtion taloudelle. Kun en mikään talousviisas ole, en lähde arvailemaan riittäisikö se, niin toivoisin.
On todella ärsyttävää kuunnella kuinka kokoomus ajaa tasaveropolitiikkaansa mielikuvapolitiikalla. He perustelevat välillisten verojen nostoja ympäristösyillä vaikka todellisuudessa uskon, ettei heitä ympäristö juuri kiinnosta. Kyse on vain mielikuvakikkailusta jolla oikeistolainen politiikka saadaan kuulostamaan vihreältä ja jotenkin pehmeämmältä. Jos kokoomuksen pitäisi valita talous tai ympäristö, eivät he epäilisi hetkeäkään ja se on ratkaisevaa.
Toivoisin, että me äänestäjät onnistuisimme pysymään näin vaalien alla skarppeina ja näkemään todelliset arvot ja tavoitteet puolueiden julkisuuskikkailun ja mainonnan takana. Meille voidaan luvata kaikkea kaunista ja hyvää, mutta todellisuudessa teot ovat tälläkin vaalikaudella olleet ihan jotain muuta. Toivoisin, että nykyisten edustajien tekemät päätökset, sanomiset, poissaolot, puheenvuorot jne. vaikuittavat siihen, ketä äänestämme emmekä vain tyydy kuuntelemaan vaalipropagandaa sinisilmäisinä. Tulossa ei ole mitenkään helppoja aikoja ja meillä on nyt loistotilaisuus valita oikeat , osaavat ja rehelliset ihmiset näitä päätöksiä tekemään.
Huh, tulipas tästä paatosta. Pahoittelen ;)
Mielestäni paras tapa korjata kestävyysvajetta olisi verotuksen uudistaminen. En missää nimessä halua lähteä leikkaamaan hyvinvointivaltion palveluista tai sitä ylläpitävistä tuista koska uskon pohjoismaisen mallin olevan paras ja tasa-arvoisin. Jo 20 vuoden ajan Suomi on purkanut pohjoismaista hyvinvointimalliaan vähemmän tasa-arvoiseksi kun palveluiden omavastuuosuuksia on nostettu ja tukia heikennetty, joten sillä saralla ei missään nimessä ole enää karsittavaa.
Gallupeissa ihmiset aina selvästi toteavat, että olisivat valmiit maksamaan enemmän veroja palveluita vastaan. Tällä kertaa haluan uskoa näihin mielipidekyselyihin ja toivoa, että meissä suomalaisissa todella olisi näkemään asioita laajemmin kuin vain oman palkkapussin osalta.
Verotuksen nykysuuntaa pitäisi muuttaa niin, että progressio lisääntyisi ja köyhiä liiaksi rasittavat tasaverot kuten alv pienenisivät tai ainakin pysyisivät nykytasollaan. Jos lisäisimme pääomaveroon progression ja nostaisimme kauttaaltaan tuloverotusta, olisi se jo suuri helpotus valtion taloudelle. Kun en mikään talousviisas ole, en lähde arvailemaan riittäisikö se, niin toivoisin.
On todella ärsyttävää kuunnella kuinka kokoomus ajaa tasaveropolitiikkaansa mielikuvapolitiikalla. He perustelevat välillisten verojen nostoja ympäristösyillä vaikka todellisuudessa uskon, ettei heitä ympäristö juuri kiinnosta. Kyse on vain mielikuvakikkailusta jolla oikeistolainen politiikka saadaan kuulostamaan vihreältä ja jotenkin pehmeämmältä. Jos kokoomuksen pitäisi valita talous tai ympäristö, eivät he epäilisi hetkeäkään ja se on ratkaisevaa.
Toivoisin, että me äänestäjät onnistuisimme pysymään näin vaalien alla skarppeina ja näkemään todelliset arvot ja tavoitteet puolueiden julkisuuskikkailun ja mainonnan takana. Meille voidaan luvata kaikkea kaunista ja hyvää, mutta todellisuudessa teot ovat tälläkin vaalikaudella olleet ihan jotain muuta. Toivoisin, että nykyisten edustajien tekemät päätökset, sanomiset, poissaolot, puheenvuorot jne. vaikuittavat siihen, ketä äänestämme emmekä vain tyydy kuuntelemaan vaalipropagandaa sinisilmäisinä. Tulossa ei ole mitenkään helppoja aikoja ja meillä on nyt loistotilaisuus valita oikeat , osaavat ja rehelliset ihmiset näitä päätöksiä tekemään.
Huh, tulipas tästä paatosta. Pahoittelen ;)
keskiviikko 12. tammikuuta 2011
Tulevaisuuden tuska
Omissa opinnoissani yliopistolla tuli moneen kertaan esille se, kuinka meidän on tänä päivänä pystyttävä valmistamaan opiskelijoita siihen, että maailma muuttuu jatkuvasti. Tätä muutosta pitäisi oppia kestämään ja sen kanssa tulla toimeen. Maialma, jossa voisi turvallisin mielin kouluttaa itsensä yhdelle alalle ja tehdä niitä töitä yhden työnantajan leivissä koko työikänsä, on mennyttä ja tilalla on uudenlainen monimutkaisempi maailma. Yksilön on oltava valmis kouluttautumaan, lisäämään omaa osaamistaan ja muuntautumaan kulloistenkin muutosten mukana.
Yksilöltä tämä vaatii ennenkaikkea joustavuutta ja toisaalta myös hyvää itsetuntoa ja -tuntemusta. On luotettava vähän epävarmempaankin tulevaisuuteen ja osattava luovia uudessa ympäristössä. On osattava olla itseohjautuva ja taitava tiedon kerääjä ja muokkaaja.
Kun tätä kaikkea ajattelee, ei voi kuin pyöritellä päätään. Kun itse pidän turvallisuudesta ja pysyvyydestä, en ikävä kyllä ole lainkaan yllättynyt siitä, että niin moni voipahoin ja masentuu tällaisena aikana. Paineet ovat kovat eikä tukiverkosto useinkaan ole riittävää. En oikeasti tiedä, vaikka niillä luennoilla olen tunnollisesti istunutkin, miten nuorta ihmistä, joka jo on valmiiksi solmussa itsensä kanssa voisi valmistaa tällaiseen maailmaan kun itsekin olen ymmälläni tästä kaikesta. Mutta tämä lienee nyt ammatillista pohdintaa joka nyt menee aika pahasti ohi tämän blogin aiheen.
Mutta siis tulevaisuus pelottaa minua aina jos sitä alan oikeasti miettiä. En tiedä mihin tämä vuoristorata on menossa kun tuntuu, että vauhti vain kiihtyy kokoajan, mäet jyrkkenevät ja mutkat mutkistuvat. Olisin halunnut kaikesta köyhyydestä ja niukkuudesta huolimatta syntyä jo paljon aikaisemmin, ehkä 1800-luvulla. Silloin kaikki oli omalla tavallaan selkeämpää ja aikakin hitaampaa. Nyt yksilöltä vaaditaan enemmän samalla kun yhteisöllisyys on vähentynyt ja individualismi, kovat arvot (raha) ja monimutkaiset asiat ovat lisääntyneet.
Mutta olen itsekin tämän ajan lapsi ja toteutan osaltani sen kovia arvoja ja toimin niiden mukaan. En uskalla tai aina välitä mennä auttamaan vaikka näkisin jonkun makaavan maassa tai haluan saada työstäni enemmän rahaa, hermostun jos bussi on kymmenen minuuttia myöhässä jne. kevyitä esimerkkejä mainitakseni. Roikun mukana tässä kaikessa vaikka samalla haluaisin muuttaa kaiken suuntaa tai hypätä pois kyydistä. En tiedä miten tällaisen loistoristeilijän suuntaa voi ihminen muuttaa, edes iso joukko ihmisiä. Tuntuu kuin kaikki syöksyisi eteenpäin talouden tai jonkun suuren ja tuntemattoman mahdin sanelemana, mutta eiköhän sielläkin ole ajattelevia ihmisiä takana?
Yksilöltä tämä vaatii ennenkaikkea joustavuutta ja toisaalta myös hyvää itsetuntoa ja -tuntemusta. On luotettava vähän epävarmempaankin tulevaisuuteen ja osattava luovia uudessa ympäristössä. On osattava olla itseohjautuva ja taitava tiedon kerääjä ja muokkaaja.
Kun tätä kaikkea ajattelee, ei voi kuin pyöritellä päätään. Kun itse pidän turvallisuudesta ja pysyvyydestä, en ikävä kyllä ole lainkaan yllättynyt siitä, että niin moni voipahoin ja masentuu tällaisena aikana. Paineet ovat kovat eikä tukiverkosto useinkaan ole riittävää. En oikeasti tiedä, vaikka niillä luennoilla olen tunnollisesti istunutkin, miten nuorta ihmistä, joka jo on valmiiksi solmussa itsensä kanssa voisi valmistaa tällaiseen maailmaan kun itsekin olen ymmälläni tästä kaikesta. Mutta tämä lienee nyt ammatillista pohdintaa joka nyt menee aika pahasti ohi tämän blogin aiheen.
Mutta siis tulevaisuus pelottaa minua aina jos sitä alan oikeasti miettiä. En tiedä mihin tämä vuoristorata on menossa kun tuntuu, että vauhti vain kiihtyy kokoajan, mäet jyrkkenevät ja mutkat mutkistuvat. Olisin halunnut kaikesta köyhyydestä ja niukkuudesta huolimatta syntyä jo paljon aikaisemmin, ehkä 1800-luvulla. Silloin kaikki oli omalla tavallaan selkeämpää ja aikakin hitaampaa. Nyt yksilöltä vaaditaan enemmän samalla kun yhteisöllisyys on vähentynyt ja individualismi, kovat arvot (raha) ja monimutkaiset asiat ovat lisääntyneet.
Mutta olen itsekin tämän ajan lapsi ja toteutan osaltani sen kovia arvoja ja toimin niiden mukaan. En uskalla tai aina välitä mennä auttamaan vaikka näkisin jonkun makaavan maassa tai haluan saada työstäni enemmän rahaa, hermostun jos bussi on kymmenen minuuttia myöhässä jne. kevyitä esimerkkejä mainitakseni. Roikun mukana tässä kaikessa vaikka samalla haluaisin muuttaa kaiken suuntaa tai hypätä pois kyydistä. En tiedä miten tällaisen loistoristeilijän suuntaa voi ihminen muuttaa, edes iso joukko ihmisiä. Tuntuu kuin kaikki syöksyisi eteenpäin talouden tai jonkun suuren ja tuntemattoman mahdin sanelemana, mutta eiköhän sielläkin ole ajattelevia ihmisiä takana?
tiistai 11. tammikuuta 2011
Tarinaa taaperosta
Yksi teema, Junnu ja oma äitiyteni on tässä viime aikoina kirjoituksissani jäänyt vähän vähemmälle joten nyt lienee paras paneutua taas vähän näihin asioihin yhteiskunnallisen hapatuksen / valittelun sijaan.
Junnu on vauhdikas tapaus tätä nykyä kun kävely sujuu jo ilman ongelmia ja kiipeilyvimmakin löytyy. Ainoana tylsänä puolena on talvivaatteet ja lumi, joiden takia ulkona ei ole tällä hetkellä ihan niin mukava touhuilla kuin syksyllä. Nyt emme oikein keksi muutakaan tekemistä kuin pulkkailu kun pihan vauvakeinukin on talviteloilla. Varsinkin tälllainen vedensekainen loskalumi on vaikea kävelyalusta epätasaisuutensa vuoksi eikä paksu talvivarustus tee liikkumisesta ainakaan helpompaa. Onneksi oltiin viikko etälässä ja Junnu pääsi oikein kunnolla irrottelemaan leikkipuistoissa ja kipuamaan portaita.
Puhumaan Junnulla sen sijaan ei ole mikään kiire. Hän saa mielipiteensä ilmaistua hyvin ilmankin sanoja sillä hän on oikein lahjakas osoittelemaan asioita ja me läheiset tunnemme jo äänenpainoista ja erilaisista äänteistä, mitä milloinkin pitää tehdä. Kun pojalla on nälkä, hän esimerkiksi menee keittiöön, yrittää kiivetä syöttötuoliin ja maiskuttelee usein vielä varmuudeksi. Nyt matkan jälkeen ukkeli myös yrittää välillä saada äidin johonkin kahvilaan tai ravintolaan syömään osoittelemalla sitä ja maiskuttelemalla. Tuo on minusta jo sangen hupaisaa ja ilman tiukkaa rahatilannetta toteuttaisin mielelläni tämän "käskyn"
Meillä käytetään siis 95% kestovaippoja. Vain yöllä ja matkoilla kertikset on käytössä mutta jo sekin määrä jätettä ärsyttää ja tuntuu omassa tunnossa. Kestot on minusta ihan mielettömän käteviä enkä koe niitä lainkaan työläinä tai jotenkin inhottavina käytössä. Meillä käytetään taskuvaippoja, jotka täytän sopivilla imukompinaatioilla aina kerralla kun pyykit ovat kuivuneet. Näin on helppo ottaa vain kaapista uusi valmis vaippa kun on vaipanvaidhon aika. Käytetty vaippa vain puretaan ja sujautetaan vaippapussiin, jossa se odottaa kunnes kaikki sen värin vaipat on käytetty ja sujautan ne koneeseen muun pyykin sekaan. Ihan mielettömän helppoa ja tietyllä tavalla jopa pidän vaippojen täytöstä, se on sopivaa puuhastelua telkkaria tuijotellessa.
Yhdessä vaiheessa mulla oli ihan mieletön vaippojenostelumania. Erilaisia vaippoja on tosi paljon; on ihania kuoseja, eri merkkejä ja eri laisia kankaita ja niiden ostamiseen jäin siis koukkuun. Nyt käytössä on jotain about 15 ihanaa vaippaa ja ne riittävän juuri sopivasti niin, ettei tarvitse joka päivä pyykkiä pestä. En ole antanut itseni mennä edes katselemaan käytettyjen vaippojen ostosivuja koska en ole edelleenkään varma, osaisinko olla niitä ostamatta. :) Toisaalta ihan harmittaa, kun Junnu on niin hoikka lapsi, ettei tiedä tarvitaanko meillä lainkaan L-koon vaippoja. Ei taida tulla mulle mitään tekosyytä uusien vaippojen ostoon... ;)
Nyt Junnulla on kuitenkin todettu vaippaihottuma ja sen myötä elämästä on tullut taas asteen verran haastavampaa. Pojan pitää antaa olla ilman vaippaa mahdollisimman paljon ja se tarkoittaa sitä, että meillä on talossa kaksi pentua joiden jäljiltä voi lölytyä lammikoita/ muita kivoja ylläreitä. Koiranpentu on onneksi aika hyvin oppinut sisäsiistiksi ja Juuson lorahdukset yleensä huomaa heti, mutta kyllähän tuo lattioiden kuuraaminen välillä ottaa päähän.
Liinailua pitää vielä tässä mainostaa. Tajusin tässä joululomalla (voiko joulunaikaa sanoa lomaksi jos on hoitovapaalla?), että paras keino jaksaa henkisesti paremmin tuota taaperoa on kantoliinailu. Kuulostaa varmaan ihan höperöltä, mutta liinassa kantaminen auttaa omaa jaksamistani ihan selvästi. Se läheisyys ja oman pojan kanssa kommunikointi niin lähekkäin tekee sen, että unohdan kaiken kiukuttelun, huonosti nukutun yön tai muut kränät ja suhtaudun taas paljon positiivisemmin lapseeni. Se jollain tavalla palauttaa rakkauden tunteen vahvemmin mulle ja nautin taas täysillä äitiydestä.
Meillä käytössä on tällä hetkellä vain tsi-neliöliina, mutta se on ergonomisesti niin mahtava tuollaisen yli 10kg pojan kantamiseen, etten muuta kaipaakaan. Kerran olen reppua kokeillut, mutta siinä ei pääse niin lähelle lasta ja kantotuntuma on niin erilainen, ettei se ollut lainkaan mun juttu. Talvella elämää helpottaa vielä kantosuoja, jonka ansiosta Junnulle ei tarvitse pukea sisävaatteiden lisäksi kuin kengät, pipon ja hanskat uloslähtöä varten. Etenkin kun lähdetään kauppaan tai kylään, on tämä tosi kätevää.
Junnu on vauhdikas tapaus tätä nykyä kun kävely sujuu jo ilman ongelmia ja kiipeilyvimmakin löytyy. Ainoana tylsänä puolena on talvivaatteet ja lumi, joiden takia ulkona ei ole tällä hetkellä ihan niin mukava touhuilla kuin syksyllä. Nyt emme oikein keksi muutakaan tekemistä kuin pulkkailu kun pihan vauvakeinukin on talviteloilla. Varsinkin tälllainen vedensekainen loskalumi on vaikea kävelyalusta epätasaisuutensa vuoksi eikä paksu talvivarustus tee liikkumisesta ainakaan helpompaa. Onneksi oltiin viikko etälässä ja Junnu pääsi oikein kunnolla irrottelemaan leikkipuistoissa ja kipuamaan portaita.
Puhumaan Junnulla sen sijaan ei ole mikään kiire. Hän saa mielipiteensä ilmaistua hyvin ilmankin sanoja sillä hän on oikein lahjakas osoittelemaan asioita ja me läheiset tunnemme jo äänenpainoista ja erilaisista äänteistä, mitä milloinkin pitää tehdä. Kun pojalla on nälkä, hän esimerkiksi menee keittiöön, yrittää kiivetä syöttötuoliin ja maiskuttelee usein vielä varmuudeksi. Nyt matkan jälkeen ukkeli myös yrittää välillä saada äidin johonkin kahvilaan tai ravintolaan syömään osoittelemalla sitä ja maiskuttelemalla. Tuo on minusta jo sangen hupaisaa ja ilman tiukkaa rahatilannetta toteuttaisin mielelläni tämän "käskyn"
Meillä käytetään siis 95% kestovaippoja. Vain yöllä ja matkoilla kertikset on käytössä mutta jo sekin määrä jätettä ärsyttää ja tuntuu omassa tunnossa. Kestot on minusta ihan mielettömän käteviä enkä koe niitä lainkaan työläinä tai jotenkin inhottavina käytössä. Meillä käytetään taskuvaippoja, jotka täytän sopivilla imukompinaatioilla aina kerralla kun pyykit ovat kuivuneet. Näin on helppo ottaa vain kaapista uusi valmis vaippa kun on vaipanvaidhon aika. Käytetty vaippa vain puretaan ja sujautetaan vaippapussiin, jossa se odottaa kunnes kaikki sen värin vaipat on käytetty ja sujautan ne koneeseen muun pyykin sekaan. Ihan mielettömän helppoa ja tietyllä tavalla jopa pidän vaippojen täytöstä, se on sopivaa puuhastelua telkkaria tuijotellessa.
Yhdessä vaiheessa mulla oli ihan mieletön vaippojenostelumania. Erilaisia vaippoja on tosi paljon; on ihania kuoseja, eri merkkejä ja eri laisia kankaita ja niiden ostamiseen jäin siis koukkuun. Nyt käytössä on jotain about 15 ihanaa vaippaa ja ne riittävän juuri sopivasti niin, ettei tarvitse joka päivä pyykkiä pestä. En ole antanut itseni mennä edes katselemaan käytettyjen vaippojen ostosivuja koska en ole edelleenkään varma, osaisinko olla niitä ostamatta. :) Toisaalta ihan harmittaa, kun Junnu on niin hoikka lapsi, ettei tiedä tarvitaanko meillä lainkaan L-koon vaippoja. Ei taida tulla mulle mitään tekosyytä uusien vaippojen ostoon... ;)
Nyt Junnulla on kuitenkin todettu vaippaihottuma ja sen myötä elämästä on tullut taas asteen verran haastavampaa. Pojan pitää antaa olla ilman vaippaa mahdollisimman paljon ja se tarkoittaa sitä, että meillä on talossa kaksi pentua joiden jäljiltä voi lölytyä lammikoita/ muita kivoja ylläreitä. Koiranpentu on onneksi aika hyvin oppinut sisäsiistiksi ja Juuson lorahdukset yleensä huomaa heti, mutta kyllähän tuo lattioiden kuuraaminen välillä ottaa päähän.
Liinailua pitää vielä tässä mainostaa. Tajusin tässä joululomalla (voiko joulunaikaa sanoa lomaksi jos on hoitovapaalla?), että paras keino jaksaa henkisesti paremmin tuota taaperoa on kantoliinailu. Kuulostaa varmaan ihan höperöltä, mutta liinassa kantaminen auttaa omaa jaksamistani ihan selvästi. Se läheisyys ja oman pojan kanssa kommunikointi niin lähekkäin tekee sen, että unohdan kaiken kiukuttelun, huonosti nukutun yön tai muut kränät ja suhtaudun taas paljon positiivisemmin lapseeni. Se jollain tavalla palauttaa rakkauden tunteen vahvemmin mulle ja nautin taas täysillä äitiydestä.
Meillä käytössä on tällä hetkellä vain tsi-neliöliina, mutta se on ergonomisesti niin mahtava tuollaisen yli 10kg pojan kantamiseen, etten muuta kaipaakaan. Kerran olen reppua kokeillut, mutta siinä ei pääse niin lähelle lasta ja kantotuntuma on niin erilainen, ettei se ollut lainkaan mun juttu. Talvella elämää helpottaa vielä kantosuoja, jonka ansiosta Junnulle ei tarvitse pukea sisävaatteiden lisäksi kuin kengät, pipon ja hanskat uloslähtöä varten. Etenkin kun lähdetään kauppaan tai kylään, on tämä tosi kätevää.
torstai 9. joulukuuta 2010
Beautiful blogger
Vastaan nyt Ronjan Näkemättömin silmin -blogissaan (http://ronjaoja.blogspot.com/) minulle heittämään haasteeseen ja kerron itsestäni seitsemän asiaa. Yritän nyt keksiä vähän jotain syvällisempää kuin lempivärini (joka muuten on lila) niin te rakkaat lukijani ette ihan nukahtaisi sinne.
1. Rakastan vastailla erilaisiin mielipidekyselyihin. Ikävä kyllä mulle soitetaan tosi harvoin mistään gallupista. En tiedä mikä siinä viehättää, ovathan ne yleensä ihan turhanpäiväisiä, mutta jotenkin vain olen aina ihan fiiliksissä vastailemassa. Olen itsekin ollut puhelinhaastattelijana puolisen vuotta töissä, siitä hommasta en yhtään pitänyt ja tunnen suurta myötätuntoa haastattelijoita kohtaan. Sinänsä inhoan nykymedian tapaa kysyä joka uutisesta mielipidettä kansalta. Pienen joukon heittämät kommentit eivät minua kiinnosta ja tosiasia on, että tuollaisissa kyselyissä ihmiset aina vakuuttavat olevansa niin ympäristömyönteisiä ja suvaitsevaisia, mutta tositilanteessa käyttäytyvätkin sitten jo ihan eri tavalla. Eli ei näillä tutkimuksilla sitten juuri mitään käytännön hyötyä ole, korkeintaan yritykset voivat niistä minusta joskus hyötyä kun kehittävät omaa toimintaansa.
2. Lukioaikana olin tunnettu siitä, että nukuin tunneilla. Hävettää näin jälkikäteen suunnattomasti, mutta silloin sairastin masennusta ja väsymys oli aivan järkyttävän kamalaa. En tiedä mitä opettajat siitä ajattelivat, muut oppilaat ainakin naureskelivat, mutta kun ei siellä muutenkaan juuri mulla kavereita ollut niin ei sillä väliä ollut.
3. Välillä turhaannun ja väsyn poikani Junnun huutamiseen/itkemiseen niin pahasti, etten pysty hillitsemään itseäni vaan karjaisen sille jotain typerää tai epämääräisen murahduksen. Eniten ärsyttää sellainen turha kräninä tilanteessa, jossa ei mielesätni ole mitään kränistävää tai jossa tunteensa voisi ilmaista vähän vähemmänkin painokkaasti. Väsymys tietenkin lisää itsehillinnän puutettani.Tällaisina hetkinä inhoan itseäni, tunteitani ja kärsimättömyyteni vähäisyyttä ja olen vahvasti sitä mieltä, etten ole hyvä äiti. Järjellä tietää tekevänsä tosi tyhmästi ja lapsellisesti, mutta kun vaan päässä kiehuu niin kiehuu.
4. En tällä hetkellä tykkää kunnolla mistään bändistä/laulajasta. Ei ole yhtään levyä edes, jota tykkäisin kuunnella. En vain yksinkertaisesti löydä mistään omaan makuuni sopivaa musiikkia. Tykkäisin sinänsä musiikkia kuunnella, mutta olen vain niin eksynyt tässä maailmassa. En edes tiedä, mikä genre olisi eniten omaani. Välillä aina kuulen jossain jonkun hyvän kappaleen, saatan sitä hetken diggailla ja spotifystä kuunnella, mutta siihen se jää kun artistin muut biisit eivät enää iske.
5. Te blogin lukijat ette todennäköisesti tiedä kaikki, että olen näkövammainen joten paljastettakoon se nyt tässä. Olen heikkonäköinen, toinen silmä on täysin sokea ja toinen näkee jonkin verran. Tarkka näkö puuttuu joten tekstien lukemiseen tarvitsen suurennuslasia, suurennusohjelmaa (näin tietokoneella) tai lukulaseja. Kauaskin on vaikea nähdä tarkkaan joten tarvitsen kiikaria (joka tosin on nyt edelleen hävyksissä)
6. Koen huonoa omatuntoa siitä, että katson niin paljon telkkaria. Pidän itseäni varsin rationaalisena ja sivistyneenäkin (gröhöm, kuulostaa karmealta) ihmisenä, mutta todellisuudessa olen katsonut salattuja elämiä sarjan alusta asti enkä osaa lopettaa sen seuraamista. Kotimaisten sarjojen lisäksi toljotan telkkarista mielelläni vähemmän nuorekkaita ohjelmia kuten kuningaskuluttaja, a-studio ja kakola.
7. Tämän hetkisessä elämäntilanteessa mahtavaa on se, että saa nukkua pitkään aamuisin, viettää paljon aikaa kotona, nähdä rakkaan pojan kasvavan ja olla mukana hänen päivissään, tehdä ruokaa ja kotitöitä ilman aikatauluja, elää niin ettei aina edes tiedä mikä viikonpäivä tai päivämäärä on, elää ilman kellon orjuutta ja se, että ehtii oikeasit ajattelemaan sitä miltä itsestä tuntuu, mitä asioista ajattelee ja mitä maailmassa tapahtuu.
Toivottavasti kerroin teille jotain uuttakin, kaikkea tässä blogissa kertomaani en nyt juuri jaksa muistaa ;)
1. Rakastan vastailla erilaisiin mielipidekyselyihin. Ikävä kyllä mulle soitetaan tosi harvoin mistään gallupista. En tiedä mikä siinä viehättää, ovathan ne yleensä ihan turhanpäiväisiä, mutta jotenkin vain olen aina ihan fiiliksissä vastailemassa. Olen itsekin ollut puhelinhaastattelijana puolisen vuotta töissä, siitä hommasta en yhtään pitänyt ja tunnen suurta myötätuntoa haastattelijoita kohtaan. Sinänsä inhoan nykymedian tapaa kysyä joka uutisesta mielipidettä kansalta. Pienen joukon heittämät kommentit eivät minua kiinnosta ja tosiasia on, että tuollaisissa kyselyissä ihmiset aina vakuuttavat olevansa niin ympäristömyönteisiä ja suvaitsevaisia, mutta tositilanteessa käyttäytyvätkin sitten jo ihan eri tavalla. Eli ei näillä tutkimuksilla sitten juuri mitään käytännön hyötyä ole, korkeintaan yritykset voivat niistä minusta joskus hyötyä kun kehittävät omaa toimintaansa.
2. Lukioaikana olin tunnettu siitä, että nukuin tunneilla. Hävettää näin jälkikäteen suunnattomasti, mutta silloin sairastin masennusta ja väsymys oli aivan järkyttävän kamalaa. En tiedä mitä opettajat siitä ajattelivat, muut oppilaat ainakin naureskelivat, mutta kun ei siellä muutenkaan juuri mulla kavereita ollut niin ei sillä väliä ollut.
3. Välillä turhaannun ja väsyn poikani Junnun huutamiseen/itkemiseen niin pahasti, etten pysty hillitsemään itseäni vaan karjaisen sille jotain typerää tai epämääräisen murahduksen. Eniten ärsyttää sellainen turha kräninä tilanteessa, jossa ei mielesätni ole mitään kränistävää tai jossa tunteensa voisi ilmaista vähän vähemmänkin painokkaasti. Väsymys tietenkin lisää itsehillinnän puutettani.Tällaisina hetkinä inhoan itseäni, tunteitani ja kärsimättömyyteni vähäisyyttä ja olen vahvasti sitä mieltä, etten ole hyvä äiti. Järjellä tietää tekevänsä tosi tyhmästi ja lapsellisesti, mutta kun vaan päässä kiehuu niin kiehuu.
4. En tällä hetkellä tykkää kunnolla mistään bändistä/laulajasta. Ei ole yhtään levyä edes, jota tykkäisin kuunnella. En vain yksinkertaisesti löydä mistään omaan makuuni sopivaa musiikkia. Tykkäisin sinänsä musiikkia kuunnella, mutta olen vain niin eksynyt tässä maailmassa. En edes tiedä, mikä genre olisi eniten omaani. Välillä aina kuulen jossain jonkun hyvän kappaleen, saatan sitä hetken diggailla ja spotifystä kuunnella, mutta siihen se jää kun artistin muut biisit eivät enää iske.
5. Te blogin lukijat ette todennäköisesti tiedä kaikki, että olen näkövammainen joten paljastettakoon se nyt tässä. Olen heikkonäköinen, toinen silmä on täysin sokea ja toinen näkee jonkin verran. Tarkka näkö puuttuu joten tekstien lukemiseen tarvitsen suurennuslasia, suurennusohjelmaa (näin tietokoneella) tai lukulaseja. Kauaskin on vaikea nähdä tarkkaan joten tarvitsen kiikaria (joka tosin on nyt edelleen hävyksissä)
6. Koen huonoa omatuntoa siitä, että katson niin paljon telkkaria. Pidän itseäni varsin rationaalisena ja sivistyneenäkin (gröhöm, kuulostaa karmealta) ihmisenä, mutta todellisuudessa olen katsonut salattuja elämiä sarjan alusta asti enkä osaa lopettaa sen seuraamista. Kotimaisten sarjojen lisäksi toljotan telkkarista mielelläni vähemmän nuorekkaita ohjelmia kuten kuningaskuluttaja, a-studio ja kakola.
7. Tämän hetkisessä elämäntilanteessa mahtavaa on se, että saa nukkua pitkään aamuisin, viettää paljon aikaa kotona, nähdä rakkaan pojan kasvavan ja olla mukana hänen päivissään, tehdä ruokaa ja kotitöitä ilman aikatauluja, elää niin ettei aina edes tiedä mikä viikonpäivä tai päivämäärä on, elää ilman kellon orjuutta ja se, että ehtii oikeasit ajattelemaan sitä miltä itsestä tuntuu, mitä asioista ajattelee ja mitä maailmassa tapahtuu.
Toivottavasti kerroin teille jotain uuttakin, kaikkea tässä blogissa kertomaani en nyt juuri jaksa muistaa ;)
maanantai 6. joulukuuta 2010
Arjen kuulumisia
Ensin voisin kertoa vaikka hieman meidän perheen kuulumisia. Meille on tullut uusi perheenjäsen, 12 viikkoa vanha landseer narttu Nella. Hänen myötä kotiimme on tullut vielä hieman lisää menoa ja meininkiä. Nella ja Junnu tulevat hyvin toimeen keskenään ja niillä näyttää monesti olevan tosi hauskoja leikkejä keskenään. Jos Nella inisee surullisesti, menee Junnu heti lohduttamaan koiraa ja jos taas Junnu itkee, haluaisi Nella nuolla Junnun naamaa. Aivan supersuloista on katsella, kuinka Junnu käy halaamassa Nellaa kesken leikin tai silittelee sitä todella nätisti. Mitään repimistä ei ole ollut vaan molemmat osaavat tosi hienosti kohdella toisiaan.
Äidille hieman harmaita hiuksia aiheuttavat taaperoiden leikit joissa Junnu purkaa ensin kaapista jotain tavaroita, esimerkinä nyt vaikkapa kenkiä,lattialle nakerreltavaksi. Jos Nella ei heti hoksaa tulla apajille, saattaa Junnu ojentaa näitä aarteita koiralle. Välillä tuntuu, että pentujen lelujen pitäminen erilliään on raskasta, mutta toisaalta, kun ei ole turhan bakteerikammoinen ja säilyttää leluja eri paikoissa, tästäkin on toistaiseksi vielä selvitty.
Netistä luin varoitteluja siitä kuinka taaperon ja koiranpennun yhteiselo on mahdoton yhtälö. Ihmiset pelotteli ja varoitteli pennun ostosta haaveilevia äitejä, mutta onneksi en uskonut näihin palstoihin vaan otimme rohkeasti koiran. Tähän asti kannustaisin kyllä jokaista, joka koiran oikeasti haluaa, ottamaan koiran taaperosta huolimatta. Niistä on toisilleen paljon seuraa ja iloakin. Helpommalla siinä ei vanhemmat taatusti pääse, mutta toisaalta milloin olisi parempi aika kouluttaa koiranpentua kuin kotona hoitovapaalla ollessa? Ja itse saa hyvää vaihtelua pojan hoitoon kun voi välillä keskittää ajatukset ihan toisaalle.
* * * * * * * * * * * * * *
Sitten hieman kuulumisia ruokarintamalta josta kirjoitin edellisessä postauksessani. Olen kovasti koettanut vältellä tuotteita, joissa on lisäaineita ja samalla olemme aloittaneet karppaamaan eli syömme vain vähän hiilihydraatteja. Lisäaineiden välttäminen on ollut helpompaa kuin uskoinkaan. KAikkein vaikeinta tuntuu minulle olevan karkeista ja kekseistä luopuminen. Tosiasiassa en näitä pysty kokonaan välttämään, olen aivan liian riippuvainen sokerista, mutta jos tavoitteeksi ottaisi näidin ihanuuksien vähentäminen. Olen ehkä luovuttaja, mutten enää tosiaan usko selviäväni ilman karkkeja.
Miehen kanssa ollaan karpattu nyt viikko ja yhtä ravintolaretkahdusta lukuunottamatta olen pysynyt hyvin valitsemallani tiellä. Vähän tosin alkaa jo tympiä kukkakaali ja kerma, mutta täytynee vain löytää muita reseptejä. Pastaa tekee välillä kamalasti mieli ja leipää hyvinkin usein, mutta itsekuri on tähän asti vielä ainakin ollut yllättävän hyvä. Karppaamiseen lähdettiin lähinnä jotta saataisiin tuota miehen mahaa pienenemään, mutta kyllä itsekin voisin parista raskausajan kilosta luopua ilomielin.
Nyt täytyy pistää kädet kyynärpäitä myöten ristiin, että saisimme tänäyönä viimein nukkua rauhassa. Viikon verran ollut niin rauhattomia öitä, ettei vain enää jaksaisi. Junnu herää joskus klo 3 ja huutaa siitä eteenpäin pari tuntia. En todellakaan tiedä mistä tämä nyt johtuu kun yöt on olleet pitkään jo tosi rauhallisia eikä maitoakaan enää ole tarvinnut antaa. Päivisin poika on tosi iloinen eikä se yöhuuto vaikuta kipuitkulta, joten olen aika ymmälläni.
Äidille hieman harmaita hiuksia aiheuttavat taaperoiden leikit joissa Junnu purkaa ensin kaapista jotain tavaroita, esimerkinä nyt vaikkapa kenkiä,lattialle nakerreltavaksi. Jos Nella ei heti hoksaa tulla apajille, saattaa Junnu ojentaa näitä aarteita koiralle. Välillä tuntuu, että pentujen lelujen pitäminen erilliään on raskasta, mutta toisaalta, kun ei ole turhan bakteerikammoinen ja säilyttää leluja eri paikoissa, tästäkin on toistaiseksi vielä selvitty.
Netistä luin varoitteluja siitä kuinka taaperon ja koiranpennun yhteiselo on mahdoton yhtälö. Ihmiset pelotteli ja varoitteli pennun ostosta haaveilevia äitejä, mutta onneksi en uskonut näihin palstoihin vaan otimme rohkeasti koiran. Tähän asti kannustaisin kyllä jokaista, joka koiran oikeasti haluaa, ottamaan koiran taaperosta huolimatta. Niistä on toisilleen paljon seuraa ja iloakin. Helpommalla siinä ei vanhemmat taatusti pääse, mutta toisaalta milloin olisi parempi aika kouluttaa koiranpentua kuin kotona hoitovapaalla ollessa? Ja itse saa hyvää vaihtelua pojan hoitoon kun voi välillä keskittää ajatukset ihan toisaalle.
* * * * * * * * * * * * * *
Sitten hieman kuulumisia ruokarintamalta josta kirjoitin edellisessä postauksessani. Olen kovasti koettanut vältellä tuotteita, joissa on lisäaineita ja samalla olemme aloittaneet karppaamaan eli syömme vain vähän hiilihydraatteja. Lisäaineiden välttäminen on ollut helpompaa kuin uskoinkaan. KAikkein vaikeinta tuntuu minulle olevan karkeista ja kekseistä luopuminen. Tosiasiassa en näitä pysty kokonaan välttämään, olen aivan liian riippuvainen sokerista, mutta jos tavoitteeksi ottaisi näidin ihanuuksien vähentäminen. Olen ehkä luovuttaja, mutten enää tosiaan usko selviäväni ilman karkkeja.
Miehen kanssa ollaan karpattu nyt viikko ja yhtä ravintolaretkahdusta lukuunottamatta olen pysynyt hyvin valitsemallani tiellä. Vähän tosin alkaa jo tympiä kukkakaali ja kerma, mutta täytynee vain löytää muita reseptejä. Pastaa tekee välillä kamalasti mieli ja leipää hyvinkin usein, mutta itsekuri on tähän asti vielä ainakin ollut yllättävän hyvä. Karppaamiseen lähdettiin lähinnä jotta saataisiin tuota miehen mahaa pienenemään, mutta kyllä itsekin voisin parista raskausajan kilosta luopua ilomielin.
Nyt täytyy pistää kädet kyynärpäitä myöten ristiin, että saisimme tänäyönä viimein nukkua rauhassa. Viikon verran ollut niin rauhattomia öitä, ettei vain enää jaksaisi. Junnu herää joskus klo 3 ja huutaa siitä eteenpäin pari tuntia. En todellakaan tiedä mistä tämä nyt johtuu kun yöt on olleet pitkään jo tosi rauhallisia eikä maitoakaan enää ole tarvinnut antaa. Päivisin poika on tosi iloinen eikä se yöhuuto vaikuta kipuitkulta, joten olen aika ymmälläni.
Tilaa:
Kommentit (Atom)